Joku tai jotkut hakkasivat kokoomuksen piiritoimiston ikkunan rikki Kuopion keskustassa.
Toimiston Suokadun puoleiseen ikkunaan oli tullut isoja vaurioita keskiviikkoillan jälkeen.
– Aamulla menin toimistolle ja huomasin rikkoutuneet ikkunat, kokoomuksen Savo-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Sari Hintikka-Varis kertoo.
Varis sanoo, että ikkunaa oli vahinkojen perusteella hakattu voimakkaasti. Lasi oli murtunut ylhäältä alas asti.
– Ihan on mätkitty kunnolla.
Ilkivallan tekijästä tai motiivista ei ole tietoa.
– Kun olemme poliittinen toimija, herää toki epäilys, onko teolla poliittinen motiivi, Hintikka-Varis sanoo.
Hintikka-Variksen mukaan piiritoimistoon ei ole Kuopiossa aiemmin kohdistunut vakavaa ilkivaltaa.
Kokoomuksen Savo-Karjalan piiri ja taloyhtiö ovat tehneet asiasta rikosilmoituksen. Toimistolla työskentelee kolme työntekijää.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.