Pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi Helsingin Sanomille torstaina, ettei voi hyväksyä perussuomalaisten ensimmäisen varapuheenjohtajan Teemu Keskisarjan puheita keskiviikon A-studiossa.
Keskisarja kutsui Suomeen tulevia maahanmuuttajia ”heikkolaatuisiksi” ja väestönvaihtoteoriaa tosiasiaksi.
– Siivot, suomalaiset pidot muuttuvat kehitysmaalaiseksi, sikalaksi ja verilöylyksi. Siksi väestönvaihto sapettaa minua ja perussuomalaisia, Keskisarja sanoi.
Orpo sanoi HS:lle, että Suomessa olisi suuria kysymyksiä ratkottavana ”ja sitten tällaisista puhutaan”.
– En sitä ymmärrä, ja nämä puheet ovat sellaisia, että en voi niitä hyväksyä, Orpo sanoi.
Hänen mukaansa asiaa käsitellään hallituspuolueiden piirissä. Orpon mukaan keskustelu on tarpeen niin hallituksen piirissä kuin eduskuntaryhmätasolla.
– Suomi on tasa-arvoinen maa, Orpo totesi.
– Me olemme sitoutuneet siihen Suomessa. Ihmisarvo on jakamaton. Täällä ei ole eriarvoisia ihmisiä.
Kopra: Kokoomuksessa emme käytä tällaista kieltä
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kommentoi Ylelle Keskisarjan puheita.
– Näyttäisi siltä, että Keskisarjan kommentit olivat selkeästi suunnattu hänen kannattajilleen. Kokoomuksessa emme käytä tällaista kieltä. Maahanmuuttoon liittyen on toki haasteita ja ongelmia, joihin pitää löytää ratkaisut, mutta se ei tapahdu siten, että esitetään leimaavia kärjistyksiä.
Kopra sanoo, että kansanedustajana Keskisarjalla on oikeus puhua vapaasti.
– Kansanedustajalla pitää myös olla oikeus ilmaista typeryytensä suullisesti.
Keskisarjan kanssa samaan keskusteluun osallistunut kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma sanoi jo A-studiossa, että Keskisarjan puheen eivät kuvasta hallituksen kantaa.
– Kokoomuksessa me emme ajattele tällä tavalla, vaan itse ainakin tulkitsen niin, että nämä Riikka Purran ja Keskisarjan puheet on suunnattu heidän omille kannattajilleen. Ne eivät millään tavoin edusta hallituksen kantaa tai puheita, Kauma sanoi.
Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Purra puhui väestön vaihtumisesta tiistaina ja kutsui sitä hyvinvointivaltion lopuksi. Orpo kommentoi tuolloin, että Purra puhui omille joukoilleen.
Adlercreutz: Ei voi pitää millään lailla hyväksyttävänä
RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz sanoo, että Keskisarjan puheet eivät ole millään tavalla hyväksyttäviä.
Adlercreutz muistuttaa, että väestönvaihtoteoria on supon mukaan salaliittoteoria ja sillä oikeutetaan väkivallan tekoja.
– Se, että kansanedustaja lähtee määrittelemään ihmisiä paremman tai huonommanlaatuisiksi on sellaista puhetta, joka varsinkin historioitsijan pitäisi ymmärtää, jota historian saatossa on käytetty hyvinkin huonoihin tarkoituksiin.
– Näitä puheita ei voi ottaa vakavasti, mutta samaan aikaan ne ovat hyvin vakavia, Adlercreutz sanoo.
Adlercreutzin mukaan tällainen puhe ei sovi kansanedustajalle.
– Toivon, että jokainen, joka on saanut kansan mandaatin tehdä kansanedustajan työtä ymmärtää vastuunsa, että puheella on merkitystä ja kantaa vastuuta koko yhteiskunnasta.
Adlercreutz tukee pääministeri Orpoa ja sitä, että asiaa käsitellään sekä hallituksessa että eduskuntaryhmätasolla.
Essayah: Keskisarjan puheet olivat asiattomia
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo, että Keskisarjan maahanmuuttopuheet Ylen A-studiossa olivat asiattomia.
Essayah kommentoi asiaa STT:lle tänään sähköpostitse. Hän ei ole nähnyt kyseistä lähetystä, mutta viittaa Keskisarjan puheiden uutisointiin.
Hänen mukaansa Keskisarjan näkemykset eivät edusta kristillisdemokraattien linjaa. Essayah sanoo, että puolueen näkemyksen mukaan jokainen ihminen on yhtä arvokas.
Myös kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman totesi aiemmin, etteivät Keskisarjan maahanmuuttopuheet vastaa kristillisdemokraattien viestiä. Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida, ovatko Keskisarjan näkemykset hallituksen linjan mukaisia.
SDP:n Lindtman vaatii Purralta toimia
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kirjoittaa X:ssä, että perussuomalaisten puheenjohtaja Purran pitäisi tehdä selväksi kaikille, ettei perussuomalaisissa ole hallituspuolueena tilaa tällaiselle kiihotukselle.
Lindtman kertoo, että Keskisarjan ihmisvihamieliset ja väestöryhmiä toisiansa vastaan asettavat ulostulot ovat saaneet useammankin ps-kansanedustajan kannatuksen, ja Lindtman odottaa Purran tuomitsevan ihmisvihamieliset ja rasistiset kannanotot.
– Jos puheenjohtaja Purra ei yksiselitteisesti tee pesäeroa varapuheenjohtajansa esiintymisiin, johtopäätös on selvä: Suomessa on selkeästi äärioikeistolainen puolue ja vielä vaikutusvaltaisessa paikassa hallituksessa, Lindtman kirjoittaa.
Lindtman muistuttaa kahden vuoden takaisesta rasismikeskustelusta, jolloin perussuomalaiset sitoutui puolueena selkeisiin periaatteisiin, että ”hallituspuolueiden tulee toimia johdonmukaisesti rasismia, syrjintää ja vihapuhetta vastaan”, ja että ”hallituspuolueiden vastuulla on varmistaa, että sitoumus näkyy myös käytännön politiikassa.”
– Nyt pelissä on perussuomalaisten uskottavuus ja luotettavuus laajemmin, Lindtman kirjoittaa.