Pääministeri Petteri Orpo (kok.) tyrmää Ylen haastattelussa säästöjen hakemisen eläkkeistä. Hallitus kokoontuu ensi viikon alussa budjettiriiheen, jossa haetaan noin miljardin euron sopeutuksia.

Asiantuntijat ovat esittäneet, että myös eläkeläiset voisivat osallistua julkisen talouden tasapainottamiseen.

Orpo tyrmää säästöjen hakemisen eläkkeistä.

– Hallitus ei tule koskemaan eläkkeisiin. Tämä on hallituspuolueiden yhteinen näkemys. Miljardin sopeutus, joka tullaan tekemään, haetaan muilla keinoilla, Orpo kommentoi Ylelle kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa Kokkolassa.

Muutoin Orpo ei halunnut kommentoida säästölistoja.

Myös valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on torpannut säästöt eläkkeistä.

Orpo työttömyysvakuutusmaksuista: Hyvä, että korotus maltillinen

Orpo kommentoi myös tuoretta uutista työttömyysvakuutusmaksuista.

Työllisyysrahaston hallitus esittää korotuksia työnantajien ja työntekijöiden maksamiin työttömyysvakuutusmaksuihin. Esitys korottaisi maksuja yhteismääräisesti 0,6 prosenttiyksiköllä ensi vuonna.

– Se on heidän määrittelemänsä haarukan paremminkin alapäästä, mikä sinänsä on maltillinen korotus. Hyvä niin, Orpo kommentoi.

Työllisyysrahaston laskelman mukaan esitetty korotus kasvattaisi 4 000 euroa kuukaudessa tienaavan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuja 144 eurolla vuodessa.

Orpon mukaan hallituksen politiikalla pyritään parantamaan ostovoimaa ja keventämään työn verotusta.

Yle kysyi Orpolta, onko taso hallituksen näkökulmasta riittävän alhainen, jotta ostovoima paranee.

– Uutinen tuli aivan juuri. Täytyy analysoida tarkemmin, ja se tullaan tekemään. Se on selvää, että se syö ostovoimaa, enkä pidä sitä tässä tilanteessa yleisesti ottaen hyvänä asiana.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on syyttänyt Orpoa Työllisyysrahaston poliittisesta painostamisesta.

Orpo vetosi elokuun puolivälissä Työllisyysrahastoon maltillisten työttömyysvakuutusmaksujen korotusten puolesta, jotta maksujen nosto ei tyrehdyttäisi kuluttajien ostovoimaa.

”Velkajarru loisi selkeät pelisäännöt”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra puolusti kokouksen avauspuheessaan hallituksen ajamaa velkajarrua, joka hillitsisi julkista velkaa.

Kopra pitää velkajarrua välttämättömänä.

– Velkajarru loisi selkeät pelisäännöt, joiden mukaan jokainen hallitus puolueista riippumatta sitoutuu pitämään Suomen valtionvelan hallinnassa, yli vaalikausien, Kopra sanoi.

Samalla Kopra arvosteli suurinta oppositiopuoluetta SDP:tä, joka torjui ehdotuksen ja ehdotti Ruotsin mallia, jossa puolueet sitoutuvat ennen eduskuntavaaleja tavoittelemaan tiettyä velkaantumisen vähentämistahtia seitsemän vuoden aikavälillä.

– Oli käsittämätöntä kuulla, kuinka SDP:n Lindtman ja Tuppurainen torjuivat velkajarrun niille sijoilleen. He puhuvat tulevaisuuden luottamuksesta, mutta kuka voi luottaa huomiseen, jos poliitikot eivät uskalla edes luvata, että valtio elää varojensa rajoissa? Kopra sanoi.

Velkajarruehdotuksen mukaan velkasuhdetta sitouduttaisiin vähentämään yhden prosenttiyksikön vuodessa. Lopulta velan suhde kansantuotteeseen saisi olla enintään 40 prosenttia.

Orpoa kummastuttaa haluttomuus keskusteluihin: ”Epä-älyllistä”

Myös Orpo puolusti tiedotustilaisuudessa velkajarrua. Hän kaipaa ylivaalikautista sitoutumista velkaantumisen kurissapitämiseen ja muilta puolueilta keinoja velkaantumisen taittamiseen.

– Samaan aikaan arvostellaan ja ollaan huolissaan velkaantumisesta, mutta kun esitetään työvälineitä, eivät ne yhtäkkiä kelpaakaan, Orpo kummasteli.

Orpo kuvasi ”aivan epä-älylliseksi hommaksi” sitä, että velkaantumista arvostellaan, muttei samalla olla valmiita keskustelemaan, millä keinoilla ja pelisäännöillä se saataisiin kuriin.

Orpon mukaan prosenttitavoitteesta voi vielä keskustella.

– Minusta tuntuu, että tässä pelottaa sitoutuminen tiukempaan talouspolitiikkaan ja joitakuita se, että pitää avata oma säästölista.

Kokouksen aluksi eduskuntaryhmä piti hiljaisen hetken viime viikolla kuolleen SDP:n kansanedustajan Eemeli Peltosen muistoksi.

Orpo kommentoi Palestiinan tunnustamista

Orpo kommentoi Ylelle myös Palestiinan tunnustamista.

Presidentti Alexander Stubb olisi valmis hyväksymään esityksen Palestiinan tunnustamisesta, jos tällainen esitys valtioneuvostolta tulisi. Hallituksessa on tunnustamisesta kuitenkin eri näkemyksiä.

Stubb kommentoi tiistaina suurlähettiläspäivillä ymmärtävänsä, että tunnustamisesta on myös eriäviä näkemyksiä. Suomen ulkopoliittisen pitkän linjan näkökulmasta hän sanoo pitävänsä tarkoituksenmukaisena, että Suomi tunnustaisi Palestiinan, muttei pidä myöskään katastrofina, jos niin ei käy.

Yle kysyi Orpolta, mikä hänen henkilökohtainen mielipiteensä on Palestiinan tunnustamisesta.

– Toivoisin, että olisimme mahdollisimman pian tilanteessa, että kahden valtion malli olisi mahdollinen ja Palestiina pystytään tunnustamaan.