Perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään epäiltyä syrjintää vuoden 2023 Provinssi-festivaalilla käsitellään tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan festivaalin järjestäjät kehottivat Mäenpäätä poistumaan festivaalialueelta tämän lehtikirjoituksen vuoksi. Mäenpään Ilkka-Pohjalaisessa julkaistu yleisönosastokirjoitus käsitteli Opetushallituksen julkaisemia ohjeita sukupuolen moninaisuudesta.

Mäenpään teksti julkaistiin otsikolla "Lasten mielen myrkyttäminen on lopetettava".

Provinssin toimitusjohtaja Marko Kivelä sanoi heinäkuussa 2023 Ilta-Sanomille, että Mäenpään kirjoitus oli ristiriidassa tapahtuman arvojen kanssa. Mäenpää oli kutsuttu festivaalille alueen kansanedustajana.

Syyttäjä nosti kolmea ihmistä vastaan syytteet epäillystä syrjinnästä. Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.