Iltalehden toimittajaan kesällä 2023 kohdistunut julkinen arvosteluryöppy on poikinut ensimmäisen syytteen.

Syyttäjä katsoo noin 40-vuotiaan keskisuomalaisen miehen loukanneen toimittajan kunniaa.

Keski-Suomen käräjäoikeudesta saatujen tietojen mukaan epäilty rikos tapahtui Jyväskylässä 3. heinäkuuta 2023.

Asia tuli vireille käräjäoikeudessa kaksi viikkoa sitten, ja se käsitellään näillä näkymin kirjallisessa menettelyssä.

Rikossyyte liittyy Iltalehden toimittajan kolumnin julkaisuun Iltalehdessä 2. heinäkuuta 2023.

Toimittaja nosti kolumnissa esiin paljon julkista keskustelua herättäneet perussuomalaisten väitetyt äärioikeistokytkökset ja arvosteli perussuomalaisten suhdetta mediaan.

Arvostelu sisälsi halventavia ilmaisuja

Osan arvostelusta epäillään kohdistuneen toimittajaan henkilönä ja ylittäneen hyväksyttävyyden rajat.

Kirjoituksissa käytettiin esimerkiksi henkilöön ja sukupuoleen kohdistettuja halventavia ilmaisuja

Kokonaisuuden tutkinta jatkuu vielä Helsingin poliisilaitoksella. Poliisilla on ollut tutkittavana suuri määrä keskusteluja eri julkaisualustoilla.

Syyteharkintaan voi edetä myös muita tapauksia, joissa kirjoittajan epäillään syyllistyneen kunnianloukkaukseen.

Valtakunnansyyttäjä päätti tutkinnan jatkamisesta

Syyttäjä päätti viime helmikuussa esitutkinnan rajoittamisesta tapauksessa eli käytännössä sen lopettamisesta.

Esitutkintaa jatkettiin keväällä valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koiviston päätöksellä.

Valtakunnansyyttäjän mukaan toimittaja oli voinut odottaa hyvinkin kriittistä palautetta osin kärjekkäitä sanankäänteitä sisältävän kolumnin kirjoittamisen jälkeen.

Kolumni ei kuitenkaan valtakunnansyyttäjän mukaan sisältänyt sellaista vihamielisyyttä tai halventavaa kielenkäyttöä, joka tekisi hänen henkilöönsä kohdistuvat hyökkäykset oleellisesti vähemmän moitittavaksi.

Valtakunnansyyttäjä totesi, että toimittajaan oli kohdistettu työn takia halventavaa ja henkilöön kohdistuvaa nimittelyä.

Koivisto katsoi, että teot todennäköisesti ylittävät sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä yleiseltä kannalta merkittävän asian kommentointina tai toimittajan julkisen toiminnan arvosteluna.