Sosiaalidemokraattien Tanja Airaksisesta tulee Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Airaksinen toimii valtuuston puheenjohtajana kaksi ensimmäistä vuotta. SDP jakaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajuuden keskustan kanssa.

Toiset kaksi vuotta puheenjohtajana toimii keskustan edustaja.

Kaupunginhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi kahdelle ensimmäiselle vuodelle SDP valitsi Tiina Kaartisen. SDP teki valintoja kaupungin luottamuspaikoille tiistai-iltana.

Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi SDP valitsi jo aiemmin Hilkka Kontiaisen.

Muita keskeisiä valintoja olivat esimerkiksi Tytti Luoman valinta tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi ja Hilkka Kontiainen kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajaksi.

Myös muut puolueet tekevät parhaillaan valintoja luottamuspaikoille.

Uusi kaupunginvaltuusto päättää luottamushenkilövalinnoista kesäkuun alussa.