Kilpa SDP:n Helsingin kaupunkiympäristöstä vastaavan apulaispormestarin paikasta saa uusia kierroksia.
Valtuutettu ja Helsingin seudun liikenteen kehittämispäällikkö Antti Vuorela ilmoitti tänään ja vahvistaa nyt Ylelle, että ryhtyy ehdolle.
Kyseinen apulaispormestari valitaan SDP:stä, koska puolue nousi Helsingin toiseksi suurimmaksi kevään kuntavaaleissa.
Kuntavaalien äänikuningatar Eveliina Heinäluoma kieltäytyi paikasta huhtikuussa, joten ehdokkaiksi paikkaan ilmoitettiin määräajassa kaupunginvaltuutettu Hilkka Ahde ja nykyinen kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Johanna Laisaari.
Apulaispormestarin valitsee SDP:n piirikokous perjantaina.
Vuorelan ehdokkuudesta kertoivat ensimmäisenä Demokraatti ja Helsingin Sanomat.
Vuorela suostui toisella pyynnöllä
Antti Vuorela kertoo, että häntä pyydettiin ehdolle jo sen jälkeen, kun Heinäluoma oli kieltäytynyt paikasta.
Tuolloin myös Vuorela kieltäytyi.
Tapanilan työväenyhdistyksen puheenjohtaja Seija Beurling pyysi Vuorelaa ehdolle uudestaan myöhemmin.
– Tein tilannearvion, kypsyttelin ajatusta ja vastasin lopulta myöntävästi Seijan pyyntöön, Vuorela kertoo.
Määräaika oli vain suositus
SDP kertoi aiemmin, että apulaispormestariehdokkaiden takaraja olisi ollut viime viikon torstaina. Tämä oli kuitenkin suositus, ei ehdoton takaraja, kertoo SDP:n piirin toiminnanjohtaja Tuomas Finne.
Suositus on Finnen mukaan tehty siksi, että ehdokkaiden valmistelu sujuisi paremmin. Näin ollen ehdokkailta ehtii saada esimerkiksi ehdokasesittelyt.
Virallisen piirikokouksen järjestyssäännön mukaan vielä piirikokouksen aikana eli perjantaina voi asettaa ehdokkaita tai asettua ehdolle ennen ehdokasvalinnan käsittelyä.
Vuorelan oma yhdistys, Tapanilan työväenyhdistys, asettaa Vuorelan virallisesti ehdolle todennäköisesti huomenna torstaina, jos yhdistys niin päättää, Finne arvioi.
Vuorela panostaisi lähiöihin
Antti Vuorela on koulutukseltaan liikennetekniikkaan erikoistunut diplomi-insinööri. Hän on toiminut kolmisenkymmentä vuotta erilaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä.
– Taustani ja koulutukseni puolesta olisin pätevä apulaispormestarin tehtävään.
Vuorela kertoo, että apulaispormestarina hän panostaisi Helsingin lähiöihin. Joukkoliikenteen on oltava toimivaa ja segregaatiota eli alueellista eriytymistä on torjuttava.
– Emme saa päästää lähiöitä näivettymään.
Lisäksi Vuorela nimeää teemoikseen muun muassa kohtuuhintaisen asumisen, viher- ja ulkoilualueiden turvaamisen sekä järkevän maankäytön.
Kevään kuntavaaleissa Vuorela sai 752 ääntä. Laisaari sai 867, Ahde 2 535 ja Heinäluoma 19 157 ääntä.
Juttua muokattu 16.5.2025 kello 10.57: aiheesta kertoi ensimmäisenä Demokraatti, ei HS.