Kunta- ja aluevaalien tuloksesta on tehty kolme erillistä valitusta Turun hallinto-oikeuteen.

Valitukset koskevat ääntenlaskennan tuloksia Naantalin ja Kaarinan kuntavaaleissa, sekä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaaleissa.

Aluevaalien tuloksen oikaisemista vaatii perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri, joka katsoo tuloksen olleen niin täpärä, että uudelleenlaskennassa saattaisi löytyä puolueelle kaivattuja lisä-ääniä.

Perussuomalaisten ehdokas Markku Agge tippui tarkastuslaskennan jälkeen aluevaltuustosta. Hänen tilalleen nousi keskustan Jaakko Kivisaari, aavistuksen suuremmalla vertausluvulla. Näin ollen perussuomalaisten valtuustoryhmän koko tippui viiteen.

Perussuomalaiset menetti paikan 16 äänen erolla keskustaan ja 53 äänen erolla vasemmistoliittoon.

Maakunnassa hylättiin 9 200 aluevaaliääntä, mikä on reilu neljä prosenttia annetuista äänistä. Hylättyjen äänten suuri määrä on perussuomalaisten mukaan voinut vaikuttaa lopputulokseen.

Valituksesta on uutisoinut aiemmin Turun Sanomat.

Jos hallinto-oikeus toteaa vaalien tuloksen lainvastaiseksi ja virheen vaikuttaneen ilmeisesti vaalien tulokseen, vaalien tulos on oikaistava. Jos oikaisu ei ole mahdollista, vaalit on määrättävä uusittavaksi koko hyvinvointialueella.

15 ääntä puoluetoverille

Kaarinan kuntavaalien tuloksen oikaisua vaaditaan niin ikään perussuomalaisten leirissä. Valituksen Turun hallinto-oikeuteen on jättänyt vappuaattona kaupunginvaltuutettu Hans Huttunen.

Valituksen pontimena on perussuomalaisten toisen ehdokkaan tapaus. Ehdokas äänesti itseään vaalipäivänä. Siitä huolimatta hän ei saanut kyseiseltä alueelta yhtään ääntä vaalipäivänä.

Valituksen mukaan ehdokasta kertoi äänestäneensä muutama muukin äänioikeutettu.

Kaupungin kanssa sovitun tarkastuksen jälkeen löytyi 15 kyseiselle ehdokkaalle suunnattua ääntä, jotka oli laskettu toisen perussuomalaisten ehdokkaan äänisaaliiseen.

Valituksen mukaan virheitä havaittiin muidenkin äänestysalueiden tarkastuksissa.

Kaarinan kaupunginjuristi Annika Kyrkkö-Moilanen kuuli valituksesta perjantaina Ylen ottaessa häneen yhteyttä.

– Osallisia on informoitu säännönmukaisesta muutoksenhausta ja näiden 15 äänen osalta osasimme odottaa mahdollista valitusta hallinto-oikeudelle.

Koska äänet ovat menneet saman puolueen ehdokkaalle, Kyrkkö-Moilasen mukaan virheen ei pitäisi vaikuttaa vaalin tulokseen.

Läpi mennyt ehdokas valitti Naantalissa

Naantalissa kuntavaalin tuloksen oikaisua vaatii valtuustoon 75 äänellä valittu vasemmistoliiton Harri Palomäki.

Valituksen mukaan tarkastuslaskennan myötä häneltä vähennettiin 19 ääntä, kun puolueen toisen ehdokkaan äänimäärä kasvoi saman verran.

Naantalin keskusvaalilautakunnan sihteeri Turo Järvinen vahvistaa, että Palomäen ääniä päätyi tarkastuslaskennassa väärälle ehdokkaalle ja vaalin tulos vahvistettiin virheellisenä. Kyse on Järvisen mukaan inhimillisestä virheestä.

Koska vaalien tulokset kunnissa ja alueilla on jo vahvistettu, muutosta vaalitulokseen voi hakea vain valittamalla hallinto-oikeuteen. THO voi määrätä, että tulos oikaistaan tai järjestetään tarvittaessa uudet vaalit.

Kuntavaalit on edellisen kerran uusittu Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä vuonna 2009.