Suomen perussuomalaisimmalla alueella Pohjois-Satakunnassa perussuomalaiset ovat kärsineet murskatappion. Puolue putosi Kankaanpään suurimman puolueen paikalta kolmanneksi.
Suurimmaksi nousi keskusta 35,2 prosentin kannatuksella (nousua 6,9 prosenttiyksikköä). Kakkonen on 21,7 prosenttia kerännyt SDP (+6,4 %-yksikköä).
Perussuomalaisten pudotus on 11,5 prosenttiyksikköä. Kannatus on vain 20,4 prosenttia. Viimeksi puolue on hävinnyt Kankaanpäässä SDP:lle kuntavaaleissa 2008.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela sai vain 96 ääntä. Vuonna 2021 ääniä tuli 267.
Keskusta vanhaan loistoon
Keskustalle nousu suurimmaksi on makea. Puolue on kamppaillut perussuomalaisten kanssa ykköspaikasta vaalista toiseen. Nyt ykköspaikka on selvä.
SDP:n nousua kakkoseksi voi pitää yllättävänä, vaikka perussuomalaisten kannatuksen putoamista saattoikin ennakoida. Puolueella on aina ollut Kankaanpäässä kohtuullisen vahva kannatus, mutta nyt nousu oli voimakas. Entisen kansanedustajan Heidi Viljasen (sd.) tulos, 564 ääntä, on koko kaupungin paras.
Äänestysprosentti Kankaanpäässä jäi jonkin verran edellisistä vaaleista. Viimeksi äänesti 59,4 prosenttia äänioikeutetuista, tällä kertaa 56,5 prosenttia. Perussuomalaisten kannatuksen putoamista voi siis jonkin verran selittää aktiivisuuden putoamisella – mutta jokin syy tässäkin on takana.
Miten yhteistyökuviot jatkuvat?
Vaalien jälkeisiä asetelmia lähdetään nyt hakemaan uudelta pohjalta. Keskustan ja perussuomalaisten yhteiselo on tällä vaalikaudella sujunut paremmin kuin pari vaalikautta sitten, vanhan keskustaisäntä Kauko Juhantalon vielä eläessä ja perussuomalaisten ärhennellessä keskustalle kovin sanoin.
Voi olla, että tämän vaalituloksen jälkeen perussuomalaisilla on painetta koventaa sanankäyttöään.
Pienenä kuriositeettina voi mainita, että vihreät säilytti yhden paikkansa Kankaanpään valtuustossa. Suomen perussuomalaisimpiin kuuluvalla alueella vihervasemmistoa edustaa myös yksi vasemmistoliittolainen kaupunginvaltuutettu.