Juttu tiivistettynä

Pirkanmaalla reilut 36 prosenttia kuntavaaliehdokkaista on jättänyt vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Ilmoituksia on tehty lähes tuhat, kun ehdokkaita on 2 746.

Ennakkoilmoituksessa kerrotaan, paljonko vaalikampanjaan aiotaan käyttää rahaa ja mistä rahat tulevat.

Suhteessa eniten ilmoituksia on jätetty Tampereella. Hiukan yli puolet, 50,7 prosenttia, tamperelaisehdokkaista on tehnyt ennakkoilmoituksen Valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV).

Vähiten ilmoituksia oli keskiviikkoon puoleenpäivään mennessä jätetty Ruovedellä, missä ilmoituksen oli jättänyt alle kaksi prosenttia – eli vasta yksi ehdokas.

Kuntavaalien ennakkoilmoituksen jättäjät Pirkanmaalla

Tilanne 9.4.2025 noin puoliltapäivin. Tilasto elää hetki hetkeltä, kun uusia ilmoituksia jätetään.

Lähde: VTV

Suurista puolueista aktiivisimpia ilmoittajia ovat olleet vihreät ja vasemmistoliitto.

Pirkanmaan Vihreiden toiminnanjohtaja Kaisu Keisala-Kaseja kertoo, että puolue on jo pitkään vaatinut ennakkoilmoituksen täyttämistä jo ennen kuin ennakkoäänestys alkaa.

– Ohjeistamme tosi tarkkaan, muistutamme moneen kertaan ja me myös autamme, jos täyttämisen kanssa on ongelmia. Meille on tosi tärkeä asia, että kerromme avoimesti, mistä rahat ovat tulleet ja minkä verran vaaleihin käytetään rahaa.

Suurista puolueista vähiten ilmoituksia on saatu perussuomalaisilta ehdokkailta.

Vaalipäällikkö Maria Nikupaavo perussuomalaisten Pirkanmaan piiristä kertoo, että ennakkoilmoituksen tekeminen on jätetty ehdokkaan itsensä päätettäväksi.

– Pirkanmaalla on käyty asiaa koulutuksissa läpi, mutta veikkaan, että aika harva saa ulkopuolista tukea ja moni menee aika pienellä budjetilla.

Aluevaaleissa Pirkanmaa aktiivisin

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa lähes 47 prosenttia ehdokkaista on jättänyt ennakkoilmoituksensa, eli 334 ehdokasta kaikkiaan 716:sta.

VTV:n keräämien tietojen mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueen ehdokkaat ovatkin olleet Suomen aktiivisimpia tähän mennessä. Seuraavina tulevat Kanta-Häme (44,6 prosenttia) ja Päijät-Häme (40,4 prosenttia).

Passiivisinta ennakkoilmoitusten jättäminen on ollut Keski-Pohjanmaalla (19,6 prosenttia) ja Pohjanmaalla (21,6 prosenttia).

Aluevaaleissa ennakkoilmoituksia oli tehty koko maassa keskiviikkoon noin puoleenpäivään mennessä yhteensä 3 615. Ehdokkaita on yhteensä 10 097 eli 35,8 prosenttia ehdokkaista on jättänyt ilmoituksensa.

Vaalirahoituksen ennakkoilmoituksia voi jättää vielä lauantain puoleenyöhön asti.

Varsinaisen vaalirahoitusilmoituksen tekevät vain ilmoitusvelvolliset eli alue- tai kuntavaaleissa valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi valitut. Ne on jätettävä viimeistään 16. kesäkuuta mennessä.