Rovaniemen hovioikeus on muuttanut Liisa Mariaporin saamaa rikostuomiota. Se piti Lapin käräjäoikeuden tuomion petoksesta voimassa mutta alensi sakkorangaistusta.
Hovioikeus alensi päiväsakkoa niin, että alkuperäisestä 40 päiväsakosta Mariaporille jää maksettavaksi puolet, yhteensä 660 euroa.
Asianomistajalle taloudellisesta vahingosta maksettavaa korvausta pienennettiin myös. Korvaus alennettiin 4 960 eurosta 2 480 euroon. Summasta maksetaan viivästyskorkoa.
Lisäksi Mariapori velvoitettiin maksamaan puolet asianomistajan oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa, noin 510 euroa.
Tapauksessa oli kyse siitä, että Mariapori on tehnyt lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevan toimeksiantosopimuksen vuonna 2018. Hänellä ei kuitenkaan ollut hakemuksen jättämiseen vaadittavaa lakimiehen pätevyyttä.
Mariapori väitti, että hän oli laatinut purkuhakemuksen asianomistajan juristia varten.
Tuomio perustui kirjallisiin todisteisiin, joiden mukaan Mariapori oli jättänyt purkuhakemuksen korkeimmalle oikeudelle ja allekirjoittanut sen valtakirjalla.
Mariapori: Rovaniemen hovioikeus saisi hävetä
Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Siitä voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Liisa Mariapori kommentoi tuomiota Ylelle pitkäsanaisesti maanantaina iltapäivällä. Lyhyesti sanottuna Mariapori pitää hovioikeuden päätöstä laittomana.
– Asiaa ei voi ymmärtää muuta kuin sitä taustaa vasten, että poliittinen eliittimme on yhä voimissaan ja koko oikeuslaitoksemme noudattaa edelleen ns. Koiviston konklaavia 6.5.1992, jolloin presidentti Mauno Koivisto määräsi, että ”instituutiot eivät saa hävitä”. Kun olen vuodesta 1992 lähtien tuonut näitä oikeuslaitoksen tekemiä laittomuuksia julki, niin oikeuslaitos tekee minulle kostaakseen näitä virheellisiä tuomioita, Mariapori kirjoittaa sähköpostissa.
Mariapori on toiminut Rovaniemellä perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuna. Hän on ollut lisäksi kokoomuksen, ”Ei EU”-listan, ”Muutosvoimat Suomi”-puolueen, Seitsemän tähden liikkeen ja ”Valta kuuluu kansalle”-puolueen ehdokaslistoilla.
Mariapori on entinen verovirkailija, joka irtisanottiin vuonna 1996 hänen syytettyään julkisuudessa verottajaa virheellisistä tarkastuskertomuksista ja siitä, että verotarkastajat ajoivat tahallaan ja mielivaltaisesti yrityksiä konkurssiin.
Hän on toiminut myös Velallisten tuki ry:n puheenjohtajana.
Lisätty 23.12.2024 klo 14.49 Liisa Mariaporin kommentit tuomiosta.