Vihreiden kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne lähtee kisaamaan vihreiden pormestariehdokkuudesta.

– Kun selvisi, ettei Pekka Haavisto ole käytettävissä, aloin pohtia omaa ehdokkuuttani uudelleen. Rakastan Helsinkiä ja haluan tehdä töitä kaupungin tulevaisuuden eteen, Harjanne avaa päätöstä tiedotteessa.

Harjanne sanoo, että vetovoimaisen, ekologisesti kestävän, hauskan ja turvallisen pääkaupungin rakentaminen on juuri sitä, mitä tämä maailmanaika synkkine käänteineen kaipaa.

Helsingin kaupunginvaltuuston toiseksi suurimman puolueen vihreiden pormestarikuviot menivät uusiksi viikko sitten, kun kansanedustaja Pekka Haavisto ilmoitti viime hetkillä, että hän ei olekaan käytettävissä pormestariehdokkaaksi ensi kevään kuntavaaleissa.

Kolme nimeä vihreistä kisaa nyt ehdokkuudesta

Myös vihreiden kaupunginvaltuutettu Otso Kivekäs ilmoittaa olevansa käytettävissä Helsingin seuraavaksi pormestariksi.

– Päätös syntyi kuluvalla viikolla monien pyyntöjen jälkeen, Kivekäs sanoo.

Pormestarina Kivekäs haluaisi pysäyttää Helsingin arvokkaan ja monimuotoisen luonnon heikentymisen.

Lisäksi hän haluaa rakentaa Helsinkiä, johon mielellään muutetaan ja jossa halutaan asua.

– Helsingin pitää olla kaupunki, jossa arki sujuu ja ihmiset viihtyvät.

Kivekäs uskoo, että hänen pitkä kokemuksensa kuntapolitiikassa auttaa siinä, että tietää, miten tämä myös käytännössä tehdään.

– Tarvitsemme yhdessä tekemisen kulttuuria, eikä riidan rakentamista joka asiassa, Kivekäs sanoo.

Harjannetta ja Kivekästä ennen vihreiden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra oli ilmoittanut haluavansa pormestariehdokkaaksi.

Helsingissä on ollut perinne, että pormestarin paikka kuuluu kunnallisvaaleissa valittavan uuden kaupunginvaltuuston suurimmalle puolueelle. Vihreät ovat käyneet viime vuosina tiukkaa kamppailua suurimman puolueen paikasta kokoomuksen kanssa.

Helsingin vihreät valitsee pormestariehdokkaansa syyskokouksessaan 14. joulukuuta. Valinta tehdään neuvoa-antavalla jäsenäänestyksellä.