Elokuussa yli 166 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon hyvinvointialueilla. Heistä noin 31 000 oli odottanut jonossa yli puoli vuotta.

Tilanne on laiton, koska terveydenhuoltolain mukaan kiireettömään erikoissairaanhoitoon pitäisi päästä kohtuullisessa ajassa ja viimeistään kuudessa kuukaudessa hoidon tarpeen toteamisesta.

Kaikkein eniten yli puoli vuotta odottaneita on Pohjois-Savossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan jonot ovat vain kasvaneet viime vuoden elokuuhun verrattuna.

Sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomainen Valvira määräsi keväällä, että Pohjois-Savon kiireettömän erikoissairaanhoidon jonot on saatava lain mukaisiksi maaliskuun loppuun mennessä. Myös 13 muuta hyvinvointialuetta ja HUS-yhtymä saivat saman määräyksen.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Antti Hedmanin mukaan hoitovelkaa alkoi kertyä korona-aikana.

Yliopistollinen sairaala joutui vähentämään kiireettömiä hoitoja ja siirsi vapautuneet tilat, laitteet ja henkilöstön koronapotilaiden hoitoon.

Vaikka suurin tehohoidon kuormitus kohdistui HUSin sairaaloihin, annettiin myös KYSissä kymmenille koronapotilaille tehohoitoa.

Hedmanin mukaan koronan suurin vaikutus oli kuitenkin siinä, että potilaat eivät hakeutuneet entiseen tapaan hoitoon ja syntyi hoitovelkaa.

– Kun pandemia alkoi helpottaa ja potilaat hakeutuivat vastaanotoille, jonot kasvoivat nopeasti vuoden 2022 alkupuolesta lähtien.

Jonoon joutuisi yhä yli puoleksi vuodeksi

Pisimmät jonot ovat tällä hetkellä tekonivelkirurgiassa, silmäkirurgiassa ja gastroenterologisessa kirurgiassa eli ruoansulatuskanavan sairauksien leikkauksissa.

Jos tänään joutuisi Pohjois-Savossa esimerkiksi tekonivelkirurgian jonoon, kuinka pitkä jonotusaika olisi?

– Käytännössä voin sanoa, että yli puoli vuotta, johtajaylilääkäri Hedman arvioi.

Toistaiseksi Valvira ei ole tuominnut Suomessa yhtään uhkasakkoa maksettavaksi, kun kyseessä ovat kiireettömän erikoissairaanhoidon jonot. Myöskään kevään määräyksiä ei tehostettu uhkasakolla.

– Valvira seuraa jonoja THL:n tietojen perusteella. Määräykset ovat voimassa maaliskuun loppuun, ja Valvira arvioi tilanteen sen jälkeen, sanoo Valviran lakimies Reijo Jormanainen.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakaan Pohjois-Savossa jonot eivät lyhene tarpeeksi nopeasti.

– Rehellisesti sanottuna suhtaudun pessimistisesti, että kaikki hoitojonot olisi tyystin purettu ensi keväänä. Mutta kyllä meidän pitäisi maaliskuussa olla huomattavasti paremmassa tilanteessa, Hedman sanoo.

Pohjois-Savossa jonoja ylläpitää henkilökunnan puute, jonka vuoksi leikkaussaleja ei ole saatu täysimittaiseen käyttöön. Ratkaisuna hyvinvointialue yrittää vähentää vuodeosastohoitoa, jotta henkilöstöä voidaan sijoittaa muuhun työhön.

Esimerkiksi ortopediassa on otettu käyttöön lyhytjälkihoito, jossa potilas pääsee kotiin suoraan heräämöstä. Vanhuksiakin yritetään hoitaa yhä enemmän kotona.

Leikkaukseen voi päästä myös toiselle hyvinvointialueelle

Jos oma hyvinvointialue ei pysty hoitamaan potilasta lainmukaisessa enimmäisajassa, sen on järjestettävä potilaalle mahdollisuus päästä hoitoon muualle. Yhteistyötä tehdään paljon jo nyt.

Suomen lyhimmät hoitojonot ovat tällä hetkellä Etelä-Savossa. Savonlinnan sairaalassa tehtävistä tekonivelleikkauspotilaista noin puolet tulee Etelä-Savon ulkopuolelta. Potilaista suurin osa tulee Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta.

Jonoja puretaan myös ostamalla leikkauksia yksityisiltä palveluntuottajilta, mutta kovat säästöpaineet rajoittavat kaikkea toimintaa.

– Pohjois-Savon hoitojonojen purkaminen vaatisi noin 6–7 miljoonaa euroa, johtajaylilääkäri Hedman sanoo.

On todennäköistä, että kaikki hyvinvointialueet eivät kykene ratkaisemaan ongelmaa yksin.

Itä-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluvat hyvinvointialueet aikovatkin selvittää ensi talvena, voivatko ne tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä tekonivelkirurgiassa ja silmätautien hoitamisessa.

THL ei saanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen lukuja elokuulta 2024. Puute johtui teknisistä ongelmista. Niinpä yllä olevassa THL:n tietoihin perustuvassa grafiikassa on käytetty Pohjois-Pohjanmaan kohdalla edellisiin kuukausiin perustuvaa arviota.

Juttua korjattu 19.11.2024 klo 13:25: Jutusta poistettiin maininta, että Kuopioon perustettiin korona-aikana tehohoitoa koordinoiva toimisto. Toimisto ei liity jonojen kasvuun.