Valtiovarainministeri Riikka Purra on turistiveron ja kaivosveron muuttamisen puolella. Hän matkasi perjantaina Rovaniemelle paikallisten perussuomalaisten vieraaksi.
Purra kertoo puhuneensa turistiverosta usein lappilaisten kanssa. Keskustelua on ollut myös Rovaniemen kaupungin edustajien kanssa.
– Itse en ainakaan näe turistiverolle mitään estettä. Ymmärrän ehdottomasti esimerkiksi Rovaniemen tarpeen tällaiselle järjestelylle, Purra kommentoi.
Turistimaksu on Euroopassa yleinen, mutta Suomessa sitä ei ole toistaiseksi kokeiltu. Rovaniemi on haikaillut turistiveron kokeilukaupungiksi.
Pohjois-Suomessa esiin nousee myös tänä vuonna käyttöön otettu kaivosmineraalivero. Sen tarkoituksena on korvata uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä Suomen valtiolle.
Verotuksessa koetaan ongelmalliseksi se, että kaivosten naapurimaakunnat eivät saa verotuloja, vaikka niille tulisikin kaivoksista haittaa. Veroa maksetaan myös louhintamäärien perusteella, jolloin kaivosyhtiölle voi tulla maksettavaa sivukivistäkin.
Ministeri Purra on kaivosmineraaliveron muokkaamisen kannalla.
– Kevään kehysriihessä teimme näistä asioista kirjauksia. Verotuksesta pitäisi tehdä niin sanotusti järkevämpi, eli että se kohdistuisi mineraaleihin.
Metallimalmien vero määräytyy kaivosmineraalin sisältämän metallin määrän ja verotusarvon perusteella. Muiden kuin metallimalmien vero määräytyy louhintamäärän perusteella.
”Talous alkaa näyttää paremmalta”
Lapille elintärkeä matkailuala sai kolauksen syyskuussa voimaan tulleesta arvonlisäveron korotuksesta.
Hallitus linjasi huhtikuun kehysriihessä, että yleinen arvonlisäverokanta nostetaan Suomessa 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Ensi vuoden alusta lähtien myös alimman 10 prosentin ALV-kanta nousee 14 prosenttiin. Tämän myötä esimerkiksi majoituksen, henkilöliikenteen ja ohjelmapalveluiden arvonlisävero nousee.
Riikka Purra uskoo Lapin matkailun pärjäävän veronkorotuksista huolimatta.
– Onneksi samaan aikaan esimerkiksi korkojen lasku ja inflaation hidastuminen vaikuttavat toiseen suuntaan. Pikkuhiljaa taloudessa alkaa näyttää paremmalta, kuluttajien luottamus nousee, ja se näkyy myös matkailussa, hän sanoo.
Purran tiedossa ei ole erityisiä matkailun kilpailukykyä korjaavia toimia. Hallitusohjelmaan kirjatusta Pohjoisesta ohjelmasta on odotettavissa konkreettisia esityksiä, jotka edistävät matkailua.
Valtiovarainministeri Riikka Purra vierailee Lapissa perjantaina ja lauantaina. Pohjoisen vierailullaan ministeri käy muun muassa Torniossa Outokummun terästehtaalla, Suomen parhaassa Pisa-koulussa Tyrnävällä sekä paikallisissa yrityksissä.
Puolueensa puheenjohtajana Purra tapaa myös paikallisia perussuomalaisia jäsentilaisuuksissa Rovaniemellä, Torniossa ja Oulussa.