Kajaanilainen perussuomalaisten aluevaltuutettu ja kaupunginvaltuutettu Pasi Kilpeläinen on saanut tuomion kunnianloukkauksesta. Kainuun käräjäoikeus päätti asiasta tänään tiistaina.

Yle kertoo Kilpeläisen nimen, koska hän on merkittävä alueellinen vallankäyttäjä.

Syytteen mukaan Kilpeläinen oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen sähköpostivastauksessaan toisen rikostapauksen esitutkinnassa. Kilpeläinen oli todistajana muun muassa vihjannut kunnianloukkauksen uhrin olevan mieleltään sairas, häiriintynyt ja narsistinen.

Kilpeläinen itse myönsi kirjoittaneensa kommentit asianomistajasta, mutta ei omasta mielestään loukannut uhria tahallaan.

Käräjäoikeuden mukaan Kilpeläisen esittämät näkemykset asianomistajasta eivät perustuneet totuudenmukaiseen tietoon, vaan Kilpeläisen omiin käsityksiin. Kilpeläisen esittämät ilmaisut olivat käräjäoikeuden mukaan valheellisia tietoja ja omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä uhrille.

Kainuun käräjäoikeus tuomitsi Kilpeläisen kunnianloukkauksesta 20 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tuloillaan 620 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan kunnianloukkauksen uhrille 500 euroa korvauksena kärsimyksestä sekä tämän oikeudenkäyntikulut eli noin 1 500 euroa.

Perussuomalaisten Kainuun piirin puheenjohtaja Tea Heikkinen kertoo saaneensa tiedon asiasta vasta siinä vaiheessa, kun asia tuli julkiseksi ennen oikeuskäsittelyä.

Heikkisen mukaan Kilpeläisen saamalla tuomiolla ei ole lyhyellä aikavälillä mitään seuraamuksia.

– Piirihallitus tulee jossain vaiheessa asiasta keskustelemaan ja puolue tekee omat ratkaisunsa, jos niihin nähdään tarvetta, sanoo Heikkinen.

Pidemmälläkään aikavälillä mahdollisesti tapahtuviin sanktioihin Heikkinen ei pysty ottamaan kantaa, eikä halua asialla spekuloida. Epätavallisesta asiasta hänen mukaansa kuitenkin on kyse.

– Kainuun piirin näkökulmasta ei ole lainkaan tavallista, että tällaisia tilanteita tulee eteen, sanoo Heikkinen.

Käräjäoikeuden päätöksestä voi valittaa.

09.10 klo 9.12 Lisätty Perussuomalaisten Kainuun piirin puheenjohtaja Tea Heikkisen kommentti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.