Kokoomuksen kansanedustajan Ben Zyskowiczin mukaan hallituskumppanit pyrkivät keskustelemalla vaikuttamaan perussuomalaisiin, jotta asiattomat ulostulot maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia koskien loppuisivat.

Kansanedustaja Mauri Peltokankaan (ps.) lauantaista Facebook-kirjoitusta hän pitää typeränä.

– Peltokankaan kirjoitus on olevinaan hyvinkin vitsikäs. Minun mielestäni se on typerä kirjoitus, jossa lietsotaan ja ylläpidetään ennakkoluuloja Suomeen tulleita maahanmuuttajia kohtaan, Zyskowicz sanoo.

– Maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella ja perussuomalaisilla on siihen kaikki oikeus, mutta sen voi tehdä myös asiallisella ja ja järkevällä tavalla.

Kansanedustaja ja perussuomalaisten varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas kirjoitti lauantaina Facebook-sivuilleen lähes sanasta sanaan saman päivityksen, joka vei hänet käräjille kolme vuotta sitten.

Kirjoituksessa hän kuvaili vaimonsa kanssa tekemäänsä ostosmatkaa näin:

”Mogadishun murretta ei vieläkään juuri kuule ja vuohipaimen ammattina on yhä näillä leveysasteilla harvinainen, eikä ainakaan käyntimme aikana näkynyt ainoatakaan kamelia tai lentävää mattoa parkissa.”

Valtionsyyttäjä Raija Toiviainen nosti Peltokankaan aiemmasta vastaavasta kirjoituksesta syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi syytteen joulukuussa 2021.

Vaasan hovioikeuden ratkaisun mukaan kirjoitukset olivat jossain määrin solvaavia, mutta kuitenkin oikeuden mukaan poliittista puhetta, joka ei ylittänyt sitä, mikä on sallittua.

Mitkä olisivat vaihtoehdot hallitusyhteistyön jatkamiselle?

Zyskowiczin mukaan hallituspuolueet ovat pyrkineet ja pyrkivät keskustelemalla vaikuttamaan siihen, että perussuomalaisten puheet ja kirjoitukset maahanmuutosta ja maahanmuuttajista pysyisivät asiallisina.

Asiaton kirjoittelu ei paranna hallituksen sisäistä ja hallituspuolueiden välistä yhteistyötä ja yhteisymmärrystä.

Asiattomista ulostuloista voi toki irtisanoutua, mutta kaikkiaan hallituksen keinot perussuomalaisten toimintaan puuttumiseksi ovat rajalliset, Zyskowicz toteaa.

– Ei ole ihan helppo tehdä tilanteesta mitään radikaaleja poliittisia johtopäätöksiä, koska mitkä olisivat vaihtoehdot nykyisen hallitusyhteistyön jatkamiselle.

Zyskowicz korostaa, että maahanmuuttopolitiikasta voi keskustella ja sitä koskevaa kritiikkiä tuoda esiin myös asiallisin argumentein ilman, että sorrutaan ”alatyylisiin heittoihin kuten Peltokangas kirjoituksessaan”.

Hänen mukaansa olisi tärkeää, että rasismiin suhtauduttaisiin kielteisesti ja torjuvasti ilman, että sen olemassaolo Suomessa kiistettäisiin tai että sitä nähtäisiin kaikkialla.

– Tässä ollaan tilanteessa, jossa ilmeisesti toisella laidalla, vihreissä ja punaisissa ollaan sitä mieltä, että kaikki on rasismia. Ja perussuomalaiset on ilmeisesti sitä mieltä, että suunnilleen mikään ei ole rasismia.

”Tätä tulee vielä lisää”

Zyskowicz uskoo, että perussuomalaisten kirjoituksen taustalla vaikuttaa puolueen lisääntynyt tarve korostaa omaa maahanmuuttokriittisyyttään.

– He ovat varmasti katselleet viime aikoina Euroopassa pidettyjen vaalien tuloksia sillä silmällä, että tällainen maahanmuuttokriittisyys on hyvä teema heidän kannaltaan vaaleja kohti mentäessä.

Zyskowicz ei kuitenkaan usko, että perussuomalaisten vastaavat kirjoitukset tulevat lähiaikoina vähenemään.

Puolue totesi jo kesäkokouksessaan, että sen tulee viestiä itselleen tärkeistä teemoista yleisölle entistä vahvemmin.

– Tätä on kesäkokouksen jälkeen tullut, niin kuin tämä Peltokankaan kirjoitus, ja tätä todennäköisesti tulee vielä lisää, Zyskowicz ennustaa.

Yle pyysi kommenttia aiheesta myös kokoomuksen, RKP:n ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmien johdolta sekä muilta hallintovaliokunnan hallituspuoluejäseniltä. Kukaan heistä ei ollut halukas kommentoimaan.