Euroopan vihreiden nuorten puheenjohtajaksi on valittu suomalainen Anja Presnukhina. Valinta tehtiin järjestön liittokokouksessa Irlannin pääkaupungissa Dublinissa perjantaina.

Asiasta kertoo Suomen vihreät nuoret, joka esitti Presnukhinaa puheenjohtajaksi.

Presnukhina on Kirkkonummen kunnanvaltuuston varavaltuutettu ja vihreiden puoluevaltuuston jäsen. Hän on aiemmin työskennellyt mattokauppiaana ja vihreiden nuorten hankesuunnittelijana kansainvälisissä projekteissa.

Suomenvenäläisenä Presnukhina kertoo haluavansa osoittaa, ettei henkilön tausta ole este yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.

Euroopan vihreät nuoret on vuonna 1988 perustettu kattojärjestö, jolla on jäsenjärjestöjä yli 30 maassa.