Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi on valittu Aino-Kaisa Pekonen.
Pekonen on toiminut eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Hän seuraa puheenjohtajan pestissä europarlamenttiin valittua Jussi Saramoa. Saramo ehti toimia eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän uusi johto on valittu. Puheenjohtajapaikka meni ennakoidusti varapuheenjohtajana toimineelle kansanedustaja Pekoselle, koska vastaehdokkaita ei ollut. Päätös oli yksimielinen.
– Erittäin vahvat, kokeneet ja osaavat kansanedustajat ovat siirtyneet europarlamenttiin. Tästä syksystä tulee varmasti kaikkien osalta aika raskaskin. Mutta kulunut vuosi on osoittanut, että meillä on kuitenkin valtavasti osaamista eduskuntaryhmässä. Sen kaiken hyödyntäminen on koko puheenjohtajiston tärkein tehtävä, Pekonen ennakoi tulevaa.
Pekonen tarttuu eduskuntaryhmän puikkoihin kiinnostavassa tilanteessa, sillä kolme puolueen kansanedustajaa on siirtynyt europarlamenttiin. Aiemman ryhmyrin Saramon lisäksi meppipaikan saivat puolueen väistyvä puheenjohtaja Li Andersson ja kansanedustaja Merja Kyllönen.
Heidän tilalleen nousivat eduskunnan ensikertalainen Jessi Jokelainen sekä aiemmin kansanedustajina toimineet Johannes Yrttiaho ja Pia Lohikoski.
Ryhmän kokoonpanon muutokset vaikuttavat muun muassa vasemmistoliiton valiokuntapaikkojen jakoon. Muutoksia on paljon.
Pekonen on esimerkiksi toiminut tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana, mutta nyt tehtävään siirtyy Anna Kontula. Kontulasta tulee myös hallintovaliokunnan jäsen.
Pekonen itse toimii jatkossa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Veronika Honkasalo siirtyy ulkoasiainvaliokuntaan. Mai Kivelästä taas tulee suuren valiokunnan jäsen. Eduskuntaan varasijalta noussut Yrttiaho siirtyy perustuslakivaliokuntaan ja talousvaliokuntaan.
Furuholmista varapuheenjohtaja
Eduskuntaryhmälle valittiin myös varapuheenjohtajat. Kansanedustaja Timo Furuholm nousee Pekosen paikalle eduskuntaryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.
Myös Furuholm valittiin tehtävään yksimielisesti.
– Odotan innolla syksyä, meillä on ryhmä uudistunut ja uudet roolit on löydettävä. Tässä on paljon hommaa kaikille, Furuholm sanoo.
Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Laura Meriluoto. Meriluoto on ilmoittautunut tavoittelemaan myös puolueen puheenjohtajan paikkaa. Puolueen uusi puheenjohtaja valitaan jäsenäänestyksen jälkeen puoluevaltuuston kokouksessa lokakuussa.
Uudesta eduskuntaryhmän puheenjohtajasta päätettiin eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Joensuussa. Kaksipäiväinen kokous päättyy tänään.