Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.) on sairastunut ja sairaalahoidossa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän tiedottaja Jari Mäkäräinen kertoo asiasta Ylelle. Hänen mukaansa Peltokangas ilmoittaa itse tarkemmin voinnistaan myöhemmin. Hän ei kommentoi sairaalaan joutumisen syytä.

Asiasta kertoi aikaisemmin Iltalehti.

Peltokangas ei tullut paikalle eduskuntaan käännytyslain ensimmäiseen käsittelyyn. Peltokangas ei ollut eduskunnan viestinnän mukaan ilmoittanut poissaolostaan etukäteen.

Eduskunnassa hänen odotettiin esittelevän hallintovaliokunnan mietinnön käännytyslaista. Peltokankaan sijaan esittelyn teki lopulta valiokunnan varapuheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen (kok.).

Peltokangas kieltäytyi maanantaina avaamasta valiokunnan mietinnön yksityiskohtia medialle. Hän kertoi kuitenkin esittelevänsä sen eduskunnalle tiistain istunnossa.

Puheenjohtaja Peltokankaan poissaolo aiheutti Ylen tietojen mukaan ihmetystä myös hallintovaliokunnan jäsenissä.

Muokattu 9.7. kello 15.29: Lisätty Iltalehden tieto siitä, että Peltokangas on sairaalassa. Kello 15.37 lisätty Ylen tiedot sairaalaan joutumisesta.