SDP:n kansanedustajat eivät ole vieläkään yksimielisesti käännytyslain takana, vaikka puolueen eduskuntaryhmä hyväksyi eilen neuvottelutuloksen laista pitkän väännön jälkeen. SDP:n sisällä mielipiteet laista jakautuvat edelleen, vaikka puolue sai lakiin toivomiaan muutoksia.

Eduskunnan hallintovaliokunta sai tiistaina iltapäivällä aikaan käännytyslain mietintöluonnoksen, joka lähtee seuraavaksi perustuslakivaliokunnan pöydälle. Sieltä se etenee eduskunnan äänestettäväksi.

SDP on vaatinut lakiin parannuksia, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin, rajavartioiden oikeusturvaan ja eduskunnan rooliin. SDP:n hyväksyntä on lain läpimenolle tärkeää, sillä kiireellisenä poikkeuslakina käännytyslaki vaatii taakseen viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa.

Ratkaisevasta äänestyksestä tulee jännittävä

Ylen tavoittamat, käännytyslakiin kriittisesti suhtautuvat demarit arvioivat, että vastustajia voi olla riittävästi lain kaatamiseen.

Jos kaikki 199 kansanedustajaa ovat paikalla, kun käännytyslain säätämisestä kiireellisenä äänestetään, sen läpimenon estämiseen riittää 34 kansanedustajaa.

Vasemmistoliiton ja vihreiden tiedetään vastustavan esitystä. Puolueilla on yhteensä 24 kansanedustajaa. Jos heidän lisäkseen kymmenen muuta kansanedustajaa äänestää tyhjää tai lakia vastaan salin ollessa täynnä, käännytyslaki kaatuu.

Hallituspuolue RKP on ilmoittanut, että se salliin edustajiensa äänestää asiasta omatuntonsa mukaan.

Käännytyslaki antaisi mahdollisuuden estää väliaikaisesti ihmisiä hakemasta kansainvälistä suojelua Suomen rajalla tai sen läheisyydessä. Se on perustuslain ja Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastainen ja siksi se yritetään säätää poikkeuslakina.

Asiantuntijat ovat arvostelleet lakiesitystä harvinaisen kovasanaisesti.

SDP:n johto on sanonut puolueen kannattavan lakia hallintovaliokunnassa tehtyjen muutosten jälkeen, jos perustuslakivaliokunta esityksen vielä kuittaa.

Puolue jakautui kahtia

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka vastustaa käännytyslakia. Hän uskoo, että lain vastustajia löytyy yli yhden kuudesosan verran.

Hänen mukaansa SDP:n jäsenistöstä tulee kahdenlaista keskenään päinvastaista viestiä: osa kannattaa lakia, osa vastustaa.

– Itse olen lojaali esimerkiksi omaa puolueosastoani kohtaan, joka on tiukasti linjannut, että käännytyslaki pitää kumota. Itse asiassa aika moni SDP:n osasto ja järjestö ja jäsen on tätä mieltä, Harakka sanoo.

Harakka kuitenkin kiistää, että puolueessa olisi käynnissä ”kapinaa” puoluejohtoa vastaan.

Myös SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, Turun apulaispormestari Piia Elo kuvailee demareiden mielipiteitä kahtiajakautuneiksi.

Käännytyslakia käytiin läpi tiistai-iltana SDP:n puoluevaltuuston jäsenille järjestetyssä, kolmetuntiseksi venyneessä infotilaisuudessa. Valtuustolla ei ole sananvaltaa kansanedustajien äänestyspäätöksiin, mutta sitä haluttiin kuitenkin informoida tilanteesta.

Elo kuvaa myös kyseisessä infossa käytyä keskustelua kahtiajakautuneeksi.

– En käy arvioimaan sitä, kuinka paljon oli kriittisiä ja kuinka paljon myönteisiä, mutta molempia näkökulmia asiaan on.

Kriittisesti käännytyslakiin suhtautuvien joukosta sanotaan Ylelle, että puoluevaltuustossa käytetyt puheenvuorot olivat selkeän voittopuolisesti käännytyslakiesitystä arvostelevia.

Lakiesitys ei paranna turvallisuutta, sanoo Harakka

SDP:n eduskuntaryhmä joutui äänestämään siitä, hyväksyykö se neuvottelutuloksen hallintovaliokunnan mietinnöstä. Harakka äänesti neuvottelutuloksen hylkäämistä.

Harakan mukaan olennaista oli se, ettei lain ristiriitoja EU-oikeuden ja kansainvälisten sopimusten kanssa ole ratkottu eikä niitä tulla enää ratkomaankaan.

– Me emme voi irtisanoutua yksipuolisesti kansainvälisistä sopimuksista ja rikkoa oman tahtomme mukaan EU-sitoumuksia, Harakka sanoo.

– Tämä lakiesitys ei valitettavasti paranna turvallisuutta tavalla, joka estäisi terroristivaltio Venäjän hyökkäykset Suomeen tai edes hillitsisi niitä merkittävästi.

Myös lakia pitkään julkisesti vastustanut kansanedustaja Nasima Razmyar (sd.) kirjoitti tiistai-iltana viestipalvelu X:ssä, ettei hän muutosten jälkeenkään aio äänestää lain puolesta. Hänen mukaansa hallintovaliokunnan tekemät muutokset eivät korjaa lakiesityksen ongelmia, jotka liittyvät perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin.