Oppositiopuolue vasemmistoliitto aikoo esittää epäluottamusta elinkeinoministeri Wille Rydmanille (ps). Asiasta on uutisoinut aiemmin Helsingin Sanomat.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo (vas.) vahvistaa Ylelle, että puolue aikoo esittää ministeri Rydmanille epäluottamusta.

Vasemmistoliiton Rydmania kohtaan esittämät moitteet perustuvat HS:n artikkeliin, jossa kerrottiin vuonna 2022 useiden nuorten naisten ja tyttöjen kokeneen Rydmanin käytöksen ahdistavaksi. Rydman on kiistänyt jutussa olleet väitteet.

Viime viikolla syyttäjälaitos katsoi, ettei HS:n toimittajia ole syytä epäillä artikkelin takia rikoksista eikä myöskään Rydmaniin liittyvä rikosepäily johda syytteisiin.

Vasemmistoliiton Saramon mukaan epäluottamuksen esittämisestä päätetään huomenna. Samalla linjataan myös, minä päivänä epäluottamusta esitetään.

Ensimmäinen mahdollisuus olisi jo torstaina eduskunnan täysistunnossa.

Saramon mukaan päätöksen suurin syy epäluottamukseen on Rydmanin toiminta.

– Hän on ministerin arvovallalla hyökännyt sekä uhreja että riippumatonta mediaa kohtaan yrittäen hiljentää arvostelun. Se ei meidän mielestämme ole ministerille sopivaa käytöstä, Saramo toteaa.

Suurin oppositiopuolue SDP ei ole vielä päättänyt, aikooko se yhtyä vasemmistoliiton esitykseen.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan asiasta tullaan keskustelemaan ja linjaamaan eduskuntaryhmässä.

Tuppuraisen mukaan Rydmanin toimista on tullut esille sopimattomia piirteitä ja hän toivoo pääministerin ottavan asiaan kantaa.

– Pääministeri Orpo on todennut, ettei Rydman sopisi kokoomuksen ministeriryhmään. Nyt olisi hyvä kuulla hallitusta johtavan pääministerin kanta Rydmanin asemaan, Tuppurainen penää.