Itä-Suomen yliopisto on perunut Tarja Cronbergin kunniatohtoriksi vihkimisen. Cronberg on entinen vihreiden puheenjohtaja ja työministeri.

Itä-Suomen yliopisto puntaroi tänään Cronbergin kunniatohtoriutta. Asia oli esillä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston ylimääräisessä sähköpostikokouksessa.

Eilen julkisuuteen tuli tietoja siitä, että Cronberg on osallistunut Venäjällä seminaareihin, jotka on liitetty Kremlin vaikuttamisoperaatioon.

Yliopisto tiedotti maaliskuussa, että Cronberg ollaan vihkimässä yhteiskuntatieteiden kunniatohtoriksi. Tiedotteen mukaan tohtoripromootio oli määrä järjestää 6.–8. kesäkuuta Joensuussa.

Yliopiston tiedotteessa maaliskuulta kerrotaan muun muassa, että Cronberg on tutkija, Pohjois-Karjalan entinen maakuntajohtaja, kansanedustaja, ministeri ja eurokansanedustaja.

– Pitkään Kööpenhaminan rauhantutkimusinstituutissa vaikuttaneella tekniikan ja kauppatieteiden tohtori Cronbergilla on pitkä kokemus sekä turvallisuus- ja rauhantutkimuksen tutkijana että vaikuttajana. Tutkijan urallaan hän on keskittynyt erityisesti pehmeään turvallisuuteen, ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutoksiin, suurvaltapolitiikkaan ja ydinaseriisuntaan, tiedotteessa sanotaan.

Siinä myös mainitaan Cronbergin rooli Aleksanteri-insitituutin vierailevana professorina.

Yliopistolla reagoitiin heti, Cronbergin kanssa oltiin puhelin- ja sähköpostiyhteydessä

Itä-Suomen yliopistolla reagoitiin nopeasti tietoon Tarja Cronbergin Venäjä-yhteyksistä. Yliopisto on keskeyttänyt kaiken yhteistyön Venäjälle hyökkäyssodan alettua.

Cronberg tavoitettiin eilen sekä puhelimitse että sähköpostin välityksellä. Yliopiston tutkimusjohtaja Petri Kahila kuvailee Cronbergin ymmärtäneen asian saaman käänteen aivan täysin.

– Ne olivat aika lyhyitä keskusteluja. Yliopistoilla on tässä oma linjansa, myös EU määrää asiasta tutkimustoiminan suhteen, sanoo keskusteluyhteyksissä ollut Kahila.

Crongbergin kunniatohtorin arvonimen perumista valmistellut varadekaani Minna Tanskanen kertoo asian yllättäneen.

– Ensimmäisenä tuli melko epäuskoinen tuntemus, että voiko tällainen olla totta. Joskus kuitenkin tulee virhearvioita, Tanskanen sanoo.

Hänen muistinsa mukaan Itä-Suomen yliopistossa ei ole aiemmin peruttu kunniatohtoriksi nimitystä.

Ruotsin hallitus haluaa vastauksia

Cronbergin vierailu Kaliningradiin nousi esille myös Ruotsissa. Ruotsalaislehti Expressen kertoi, että Ruotsin hallitus aikoo keskustella Siprin kanssa Cronbergin matkasta. Kehitysministeri Johan Forssell sanoi Ruotsin hallituksen haluavan tietää, mihin toimiin Sipri on tarttunut, jotta välttyisi joutumasta hyväksikäytetyksi Venäjän vaikutusoperaatioissa.

– Meillä on aggressiivinen Venäjä, joka levittää määrätietoisesti propagandaa ja disinformaatiota aina kun voi. Meidän on oltava hereillä näissä asioissa ja tietoisia vaarasta joutua tämän propagandan välineeksi, Forssell sanoi lehdelle.

Sipri on Ruotsin valtiopäivien perustama ja saa suuren osan rahoituksestaan Ruotsin valtiolta.

Cronberg sanoi Iltalehdessä, että jos osoittautuisi, että länsimaisia asiantuntijoita käytettäisiin Venäjän informaatiovaikuttamisessa, hän ei osallistuisi tilaisuuksiin Venäjällä.

Cronberg oli pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallituksessa työministerinä vuosina 2007–2009. Vihreiden puheenjohtajana hän toimi vuosina 2005–2009.

STT ei ole tavoittanut Cronbergiä haastatteluun.

Uutista muokattu 7.5. kello 13.37. Lisätty tieto vihkimisen perumisesta ja Minna Tanskasen kommentit.

Uutista muokattu 7.5. kello 13.53. Lisätty tieto Cronbergin kanssa käydystä keskustelusta.