Neljä porilaista valtuustopuoluetta jättää maanantaina aloitteen toisen asteen opetuksen pysymisestä maksuttomana Porissa.
Aloitteen takana ovat SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja Liike Nyt. Niillä on Porin kaupunginvaltuustossa enemmistö, eli käytännössä ryhmät pystyvät yhteistuumin ajamaan tahtonsa läpi.
Enemmistön pitäminen vaatii kuitenkin, että perussuomalaisista Liike Nytiksi irtaantunut kaksikko Niko Viinamäki ja Christa Lahto ovat paikalla valtuustossa. Heidän varajäsenensä tulevat perussuomalaisista.
Valtio etsii säästöjä
Suomen hallitus linjasi huhtikuussa kehysriihessään osana miljardiluokan säästöpakettia, että maksuttomuus koskee jatkossa nuoria vain sen vuoden loppuun, jolloin nämä täyttävät 18. Tämän jälkeen esimerkiksi opiskelumateriaalit ja ylioppilaskirjoitukset muuttuvat maksullisiksi.
Porissa eri linjaa vetävä puoluenelikko istuu valtakunnanpolitiikassa oppositiossa. Ryhmä toivoo Porin pyrkivän ensin vaikuttamaan, jotta muutos ei mene eduskunnassa läpi. Jos tämä ei onnistu, ryhmät tahtovat Porin huolehtivan jatkossakin maksuttomuudesta kuten tällä hetkellä eli sen vuoden loppuun, jona nuori täyttää 20 vuotta.
”Riskinä on opintojen keskeyttäminen”
Toisen asteen opiskelu muuttui täysin maksuttomaksi oppivelvollisuusiän laajettua vuonna 2021. Oppivelvollisuus päättyy silloin, kun nuori tulee täysi-ikäiseksi.
Porin SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja Liike Nyt katsovat, että opiskelujen muuttuminen maksulliseksi yli 18-vuotiailla lisää hallinnollista taakkaa ja tuottaa opiskelijoille kohtuuttomat seuraukset.
– Malli olisi paitsi monimutkainen, myös eriarvoistava: oppimateriaaleista koituvat lisäkulut osuvat erityisesti niihin nuoriin ja perheisiin, joihin myös asumistuen ja muun sosiaaliturvan leikkaukset ovat jo kohtuuttomasti osuneet. Riskinä on, että maksullisuuden alkaessa opinnot keskeytetään erityisen herkässä ikävaiheessa toisen asteen ollessa kesken, ryhmät toteavat.
Valtuutettu Krista Kiuru (sd.) kertoi valtuustossa, että myös muille valtuustoryhmille oli tarjottu mahdollisuutta osallistua aloitteeseen. Hän toivotti muut vielä mukaan.
Vasemmiston riveistä kuului kuitenkin myös kritiikkiä nuorten liian suurista odotuksista. Valtuutettu Markku ”Pensselisetä” Tanttinen (sit. vas.) oli sitä mieltä, että kaikkea ei voi saada ilmaiseksi.
Lisäisikö pitovoimaa?
Ryhmät katsovat, että täysin maksuton toinen aste vahvistaa Porin vetovoimaa nuorten ja lapsiperheiden näkökulmasta. Ennen kuin toinen aste muuttui maksuttomaksi, Porissa ei kustannettu opiskeluja nuorille. Sen sijaan useissa Porin pienissä lähikunnissa lukio oli maksuton.
Jos Pori päättää pitää toisen asteen opiskelun maksuttomana, tähän pitää varautua vuoden 2025 budjetin valmistelussa.
Pori järjestää itse suoraan lukiokoulutusta Porin lukiossa. Valtuustoaloitteessa ei oteta kantaa, miten ammattioppilaitosten eli Winnovan ja Sataedun osalta toimitaan.
Winnova on Porin osittain omistama, mutta se toimii osakeyhtiömallilla ja järjestää koulutusta myös muissa kunnissa. Sataedu on kuntayhtymä, jossa Pori on pieneltä osin mukana.
Katso lisää: Ylen aamu: Lukiolaiset marssivat ulos kouluistaan - ”Onko järkevää leikata opiskelijoilta?”
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.