Vasemmistoliiton puheenjohtajan vaihdos tarjoaa mahdollisuuden lisätä puolueen kannatusta myös Satakunnassa, arvioi vasemmistopiirin puheenjohtaja Mikko Kaunisto.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoi tiistaina lähtevänsä ehdolle eurovaaleihin ja luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta ennenaikaisesti jo syksyllä.
Huittisten Vampulassa asuva Mikko Kaunisto sanoo, että puolueen pitää jatkossa huomioida aiempaa enemmän myös maakuntien näkökulmat. Satakunnassa vasemmistoliitto jäi viime vuoden eduskuntavaaleissa ilman kansanedustajia, ensimmäistä kertaa sodanjälkeisessä historiassa.
– Arvostaisin, jos tuleva puheenjohtaja ottaisi oikeasti maaseudun asioita esille. Esimerkiksi vihreässä ajattelussa välillä tulee puolueesta lausuntoja, joissa katsotaan asioita Kehä kolmosen sisältä, Kaunisto sanoo.
Satakunnan vasemmistopiirin puheenjohtaja korostaa, että hän ei halua arvostella Anderssonia vaan näkee kehittämistä koko puolueen toiminnassa.
Maahanmuuttoa ja koulutusta
Kaunisto sanoo, että esimerkiksi maahanmuuttoa pitäisi saada lisää suurimpien kaupunkiseutujen ulkopuolelle. Hänen mielestään valtio ei ole riittävän vahvasti tukenut koko Suomen menestymistä.
– Maaseudulla on pidettävä koulutuspaikkoja. Nyt kaikkea ollaan keskittämässä, myös sote-hommassa.
Puheenjohtajakandidaateista Kaunisto nostaa esille Jussi Saramon nimen, koska Saramo on jo aiemmin sijaistanut Li Anderssonia opetusministerinä tämän äitiysloman aikana.
– Jussi hoiti sijaisuuden hyvin. Mutta on siellä muitakin varteenotettavia kandidaatteja varmasti.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.