Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Peltokangas on kaahannut jälleen ajokorttinsa hyllylle.
Peltokangas kertoi maanantai-iltana Facebook-päivityksessään ajaneensa tammikuun 21. päivänä aamupäivällä 80 kilometrin rajoitusalueella 137 kilometriä tunnissa. Ylinopeutta oli siis 57 kilometriä tunnissa.
Päivityksensä mukaan hän kävi maanantaina Kokkolan poliisilaitoksella hoitamassa asiaan liittyvät paperiasiat.
– Asia on kiistaton ja pulinat pois.
Peltokankaan mukaan kyseessä oli ohitustilanne. Tapaus sattui valtatie kahdeksalla Uudenkaarlepyyn Munsalassa.
– Iso diesel hyökkää näköjään helposti liikaa, selitti Peltokangas Facebookissa.
Peltokangas joutui ajokieltoon myös vuoden 2022 joulukuussa, tuolloinkin hän ajoi 140 km/h 80:n rajoitusalueella.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.