Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään mielestä presidenttiparin pitäisi edustaa ”perinteistä avioliittokäsitystä”.

Ilmajokelainen toisen kauden kansanedustaja totesi presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen jälkeen sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen vaalilähetyksessä , että kokisi vaikeaksi kätellä valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Pekka Haavistoa ja tämän samaa sukupuolta olevaa puolisoa Antonio Floresia Linnan juhlissa, jos Haavisto valittaisiin presidentiksi.

Mediassa on keskusteltu viime päivinä siitä, kuuluuko presidenttiehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen vaalikeskusteluihin. Asiasta on uutisoinut myös Yle.

Lisää: Kuuluuko Haaviston homoudesta puhua vaalikeskusteluissa? Näin ehdokas itse ajattelee

Kansanedustaja on vallankäyttäjä, jolta edellytetään arvokasta käytöstä ja jonka keskeinen vallankäytön väline on puhe. Siksi sillä on yhteiskunnallista merkitystä, mitä hän nostaa julkiseen keskusteluun ja millaisia sanoja hän käyttää.

Kansanedustaja vastaa, mitä tarkoitti

Yle kysyi Vaasan vaalipiiriä edustavalta Mäenpäältä, mitä hän kommentillaan tarkoitti.

Mitä tarkoitit, kun sanoit, että ”vaikea on mennä Linnan juhlille kättelemään hänen puolisoaan”?

”No olen tämmöinen perinteisen avioliittokäsityksen... tai pidän sitä luonnollisempana tapana olla parisuhteessa. Maailma on muuttunut aika paljon. Täällä tulee paljon kaikenlaista sukupuolineutraliteettihommaa ja useita sukupuolia haetaan.

Itse näkisin, että presidentti on esimerkki lapsille ja nuorille, ja edustamassa meidän valtiota joissakin muissa maissa pariskuntana, siihen viittasin. Minulle se on kynnyskysymys, olen aika konservatiivinen.

Ja Etelä-Pohjanmaalla, ainakin itse koen, että olemme isoihin kaupunkeihin verrattuna perinteisempien avioliittomuotojen ja parisuhteiden maakunnassa.”

Onko niin, ettet itse kättele homoseksuaaleja?

”Ei ole näin. Olen viimeksi kätellyt [presidenttiehdokas] Haavistoa viime lauantaina.”

Viime viikonloppuna Mäenpää jatkoi aiheen käsittelyä Ilkka-Pohjalaisen artikkelissa: ”Ei haittaa, jos joku on homo tai hänellä on ecuadorilainen homo puolisona. En kuitenkaan näe häntä soveltuvaksi meidän maan ykköstehtävään, jossa ollaan esikuva lapsille ja nuorille.”

Eli homoseksuaali ei sovellu esikuvaksi lapsille ja nuorille?

”Ei tuossa tehtävässä. Toivon siihen perinteistä avioliittokäsitystä mieluummin.”

Perussuomalaisten kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on avoimesti kertonut parisuhteestaan Alan da Silvan kanssa.

Miten perussuomalaisissa tulette toimeen varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen kanssa? Oletko häntä kätellyt tai hänen puolisoaan?

”En muista, että olisin kätellyt. Mutta ei meillä ole ollut minkäänlaista ongelmaa asian tiimoilta. Se on hänen valintansa ja hän saa tehdä mitä haluaa. Haavistokin saa elää niin kuin haluaa. Mutta presidentin tehtävässä tulisi olla perinteistä avioliittokäsitystä vastaava henkilö.”

Haastattelun jälkeen Mäenpää tarkentaa, että on kätellyt kansanedustaja Tynkkystä.

Seta: Loukkaavaa ja ennakkoluuloja ylläpitävää

Seta ry:ssä Mäenpään puheita pidetään loukkaavina ja ennakkoluuloja ylläpitävinä.

Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo sanoo, ettei kyse ole siitä, ettei poliitikolla saisi olla mielipiteitä. Tai ettei hän saisi noudattaa arvojaan omassa elämässään.

– Kyse on siitä, miten toimii yhteiskunnassa ja julkisuudessa. Peräänkuulutan poliitikoilta vastuuta, että he eivät lietso ennakkoluuloja ihmisryhmiä kohtaan, jotka jo kokevat yhteiskunnassa syrjintää, jopa väkivaltaa.

Tarjamo huomauttaa, että kansanedustajan tehtävänä on edustaa kansaa. Siinä tehtävässä pitää myös kohdata laajasti monenlaisia kansalaisia.

– Ajattelen, että tervehtiminen kuuluu ihan peruskäytöstapoihin ja taitoon kohdata erilaisia ihmisiä riippumatta siitä, mitä omat mielipiteet ovat.

Pääsihteerin mukaan poliitikon puheiden vaarallisuus piilee siinä, että se oikeuttaa puhetta, joka ei ole asiallista. Hän on myös yllättynyt siitä, miten seksuaalinen suuntautuminen on noussut vaalikeskusteluissa esiin.

– Pitäisi muistaa, että normaaleissa rekrytoinneissa Suomessa on täysin kiellettyä spekuloida tai arvottaa ihmisiä seksuaalisen suuntaumisen perusteella. Se ei ole edes laillista. Pidän tosi valitettavana keskustelua, jota tästä on osittain käyty.

Edit. 7.2. kello 19.53. Korjattu ilmaisua sukupuolinen suuntautuminen muotoon seksuaalinen suuntautuminen.