Ylöjärvi on saanut uuden kaupunginhallituksen. Asiasta päätettiin maanantaina kaupunginvaltuustossa.

Uudeksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin sosiaalidemokraattien Jaana Heikkilä. Varapuheenjohtajaksi valittiin kokoomuksen Katja Luojus.

Perussuomalaiset sai asiassa tahtonsa läpi: Erja Pelkonen (ps.) väistyy kaupunginhallituksesta yhdessä sen puheenjohtajan Mauri Heiskan kanssa. Heiska edustaa perussuomalaisista valtuustokauden aikana irtautunutta Suomen Katajaa.

– Olemme sitä mieltä, että neljän hengen ryhmän jäsen ei voi olla kaupunginhallituksen puheenjohtajistossa, sanoi perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Ruuska Ylelle lokakuussa.

Asia oli käsittelyssä jo kolmannen kerran tänä syksynä. Syyskuussa ja lokakuussa kaupunginhallituksen koostumus jäi pöydälle, sillä valtuutetut eivät päässeet siitä yksimielisyyteen.

Pitkiä puheenvuoroja

Asianosaiset suhtautuivat lopputulokseen melko rauhallisin mielin.

Mauri Heiska kertoi pitkässä puheenvuorossaan ratkaisustaan. Ratkaisullaan hän toivoi ennen kaikkea sitä, että Ylöjärven kuntapolitiikan yhteistyö nyt paranee.

– Joka päivä kysyn itseltäni, onko joku tekemäni teko hyvin tai oikein. Ylöjärven kuntapolitiikassa on vaikuttanut pitkän aikaa kielteinen ilmapiiri, joka on vaikuttanut kaikkien jaksamiseen ja arkeen.

Heiska piti syntynyttä ratkaisua osin teatterina.

– Sellainen olo tulee, jos ajatellaan että perussuomalaisille on kuitenkin ok, että jatkan kaupunginhallituksessa varsinaisena jäsenenä.

Kaupunginhallituksen uusi puheenjohtaja Jaana Heikkilä oli saanut tarjouksen tehtävään hyvissä ajoin. Hän sanoo rakentavansa oman johtajuutensa yhteistyöhön.

Kokouksessa juhlistettiin myös Erja Pelkosen 50-vuotissyntymäpäivää. Onnittelujen jälkeen hän piti kokouksen alkajaisiksi juhlapuheen.

Puheesta kävi selväksi, ettei Pelkonen ole ollut ollenkaan tyytyväinen kohteluunsa kaupungin luottamustoimessa.

– Toivon teille Jumalan siunausta. Kohdelkaa toisianne niin kuten toivoisitte itseänne kohdeltavan, Pelkonen sanoi.

Luottamuspula taustalla

Kaupunginhallituksen vaihtoon johti Erja Pelkosen luottamuspula. Pelkosen epäillään vuotaneen salaisia asiakirjatietoja.

Syyskuun kokous esitti kaupunginvaltuustolle epäluottamusta äänin 36–13. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan halunneet vaihtaa Pelkosta pois hallituspaikalta.

Uutista päivitetty kello 16.37 Mauri Heiskan ja Jaana Heikkilän kommenteilla.