Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen kertoo Facebookissa kannustaneensa Ulkopoliittisen instituutin johtajaa, presidenttiehdokas Mika Aaltolaa (sit.) harkitsemaan asettautumista kokoomuksen eurovaaliehdokkaaksi.

– Kannustin häntä hakemaan kokoomuksen eurovaaliehdokkaaksi ja puhuin vain omasta puolestani, koska päätökset eurovaaliehdokkaista tekee puoluejohto, Valkonen kertoi Ylelle sunnuntaina.

Valkosen mukaan mistään Aaltolan presidenttiaikeiden luopumisesta ei ollut puhetta keskusteluissa.

Ilta-Sanomat (IS) kertoi perjantaina, että kokoomus olisi tarjonnut Aaltolalle eurovaaliehdokkuutta. Vastavuoroisesti Aaltolan olisi pitänyt luopua ehdokkuudestaan presidentinvaaleissa.

Aaltola vahvisti IS:lle, että eräs kokoomusedustaja olisi ”vilautellut” eurovaaliehdokkuutta, mihin sisältyi ehdotus presidentinvaaleista kieltäytymisestä.

Valkonen kertoo sunnuntaina julkaisemassaan Facebook-päivityksessä keskustelleensa Aaltolan kanssa kahvilla Turussa viime heinäkuun 7. päivänä. Keskustelut käsittelivät Valkosen mukaan pääosin ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Aaltola ei ollut tuolloin vielä ilmoittautunut presidenttiehdokkaaksi.

– Vaihdoimme myös yleisemmin ajatuksia. Esitin pohdinnan, jossa kannustin Mikaa harkitsemaan pyrkimistä kokoomuksen eurovaaliehdokkaaksi. Tiesin, että hän oli pohtinut eduskuntavaaliehdokkuutta alkuvuodesta, Valkonen kirjoittaa päivityksessään.

– Minä en valmistele eurovaaliehdokaslistaa, joten mikään ”tarjous” keskustelu ei ollut. Kyseessä oli idea ja kannustus. Asian maininta julkisuudessa on ollut itselleni yllätys. Puoluejohto tai kukaan muukaan ei tiennyt keskustelusta, hän jatkaa.

Valkonen ei mainitse kirjoituksessaan IS:ssa esitettyä väitettä, että Aaltolan olisi pitänyt kieltäytyä presidenttiehdokkuudesta päästäkseen eurovaaliehdokkaaksi.

Mika Aaltola ei vastannut sunnuntai-iltana Ylen toimittajan tekstiviestillä esittämään kysymykseen, oliko Valkonen Aaltolan mainitsema ehdokkuutta tarjonnut edustaja. Aaltola ei myöskään vastannut siihen, onko hän edelleen sitä mieltä, että tarjoukseen liittyi luopuminen presidenttiehdokkuudesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vastasi Ylen kysymykseen eilen lauantaina, että Aaltolalle väitetysti ehdokastarjouksen esittäneen kokoomusedustajan henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Hän ei kommentoinut sitä, kenellä olisi valtuudet esittää tällaisia ehdotuksia.

– Meillä eurovaaliehdokkaat valitaan puoluedemokratian mukaisesti, Orpo kommentoi.

Päivitetty 29.10.2023. kello 20.11.