Entinen kansanedustaja Timo Roos (sd.) on kuollut 87-vuotiaana. Hänen poikansa kertoo STT:lle, että Roos kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen.

Timo Roos toimi kansanedustajana vuosina 1983–1995 Turun pohjoisesta vaalipiiristä eli nykyisestä Satakunnan vaalipiiristä. Erityisopettajana työskennelleen Roosin kotikaupunki Vammala oli vielä tuolloin osa Satakuntaa, mutta se siirtyi 90-luvun alussa osaksi Pirkanmaata.

Humoristisen perinteen alullepanija

Vammalan Karkusta kotoisin ollut Timo Roos oli tunnettu humoristi, joka kirjoitti pakinoita SDP:n pää-äänenkannattajaan Demariin ja Tyrvään Sanomiin. Hänen nimimerkkinsä oli Nieminen Vee.

Roos myös aloitti eduskunnassa epävirallisen ja edelleen elävän perinteen, niin sanotun kuttupuheen.

Kuttupuheessa pirkanmaalainen kansanedustaja pitää kuttujen erinomaisuudesta puheen joulun alla, kun eduskunnassa käsitellään tulevan vuoden budjettia.