Kiista Ylöjärven poliittisessa päätöksenteossa jatkuu. Viiden valtuustoryhmän puheenjohtajat ovat toimittaneet nyt julkisuuteen tiedonannon, jossa he kritisoivat perussuomalaisten otteita raskaalla kädellä.

Tekstin ovat allekirjoittaneet kokoomuksen Karita Jäppinen, SDP:n Jaana Heikkilä, vihreiden Sari Listenmaa, vasemmistoliiton Aki Leppänen ja Suomen Katajan Inga-Mari Lehti.

Inga-Mari Lehti valittiin perussuomalaisten listalta valtuustoon vuonna 2021. Sittemmin Lehti ja kolme muuta valtuutettua erosivat itse paitsi puolueesta, myös puolueen valtuustoryhmästä. Tämän jälkeen nelikko perusti oman valtuustoryhmän.

Ruuskan haastattelu viimeinen niitti

Viimeinen niitti yhteiselle kannanotolle oli perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Hannu Ruuskan haastattelu Ylellä.

Ruuska kertoi tuolloin, ettei ryhmällä ole aikomustakaan vaihtaa Erja Pelkosta pois kaupunginhallituksesta.

Pelkonen on ollut viime kuukausina esillä siksi, että hänen epäillään vuotaneen tiedotusvälineille salaisia tietoja Ylöjärven päätöksenteosta.

Kannanotossa todetaan, että valtuustoryhmät nimesivät neuvotteluryhmän sopimaan myös mahdollisen uuden kaupunginhallituksen kokoonpanosta.

– Ensimmäisen neuvotteluryhmän tapaamisessa 24.8. perussuomalaisten neuvotteluryhmä ilmoitti oman neuvottelutaukonsa jälkeen, että eivät esitä Erja Pelkosta uuteen hallitukseen. Seuraavana aamuna perussuomalaiset kuitenkin peruivat neuvottelutuloksen eivätkä suostuneet keskustelemaan asiasta ennen valtuuston kokousta. Neuvotteluryhmä kutsuttiin koolle vielä kaksi kertaa, mutta perussuomalaiset eivät enää osallistuneet, kannanotossa kerrotaan.

Puheenjohtajat huomauttavat, että 11. syyskuuta kokoontunut valtuusto antoi selvän epäluottamuksen kaupunginhallitukselle.

Kannanotossa todetaan, että epäluottamus kaupunginhallituksen toimintakykyyn oli varsin selvää, kun 36 valtuutettua äänesti kaupunginhallituksen erottamisen puolesta.

– Valtuuston enemmistö on menettänyt luottamuksensa Erja Pelkoseen, joka on myöntänyt vuotaneensa kaupunginhallituksen luottamuksellisia keskusteluja. Toimintaansa Pelkonen ei ole missään vaiheessa pahoitellut. Muut kaupunginhallituksen jäsenet nauttivat edelleen valtuuston enemmistön luottamusta, kannanotossa todetaan.

Kritiikkiä neuvotteluille

Puheenjohtajat katsovat kannanotossa, ettei perussuomalaisten ryhmä ei edes halunnut tehdä yhteistyötä muiden kanssa.

– Uuden kaupunginhallituksen nimeäminen epäonnistui, koska perussuomalaiset eivät edes valtuuston kokouksen neuvottelutauoilla pyrkineet yhteisen ratkaisun löytämiseen. Pian he kuitenkin mediassa ilmoittivat vaatimuksensa koko kaupunginhallituksen vaihtamisesta, puheenjohtajat kritisoivat.

Puheenjohtajien mielestä kaupunginhallitus vaatii kokeneita valtuutettuja sekä jatkuvuutta. Heidän mukaansa perussuomalaiset ovat tehneet yhteistyön heidän kanssaan mahdottomaksi.

– Luottamuksen rikkominen pitäisi lakaista maton alle, yhteisiin neuvotteluihin ei saavuta paikalle ja keskustelu rajoittuu vinoiluun ja ylimielisyyteen siitä, että heillä on oikeus nimetä toimielimeen kenet haluavat. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin vastustaa näitä toimintatapoja.

Uutista muokattu kello 11.13: Täsmennetty tietoa siitä, miten Suomen Kataja-ryhmä irtautui perussuomalaisista.