Perussuomalaiset valitsivat eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon viralliseksi presidenttiehdokkaakseen. Valinta virallistettiin sunnuntaina perussuomalaisten puoluekokouksessa Tampereella.
Ensimmäisen puheensa virallisena presidenttiehdokkaana Halla-aho aloitti tiedotusvälineitä arvostelemalla.
– Puolueemme on ollut vasemmistohallitusta haluavan median silmittömän hyökkäyksen kohteena.
Halla-aho listasi, että perussuomalaisia on arvosteltu monesta asiasta, myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin pussiin pelaamisesta.
Presidenttiehdokas arvosteli, miten toistolla on ihmiset saatu uskomaan siihen, että maahanmuutto on hyvä asia tai saatu kannattamaan ilmastopolitiikkaa, josta on haittaa suomalaisille, mutta joka ei vaikuta ilmastonmuutokseen.
Halla-aho: EU irti Kiina-riippuvuudesta
Jussi Halla-aho haluaa irti Kiina-riippuvuudesta esimerkiksi teollisuudessa. Keinoksi hän ehdottaa EU-tason protektionistisia työkaluja eli oman tuotannon suojaamista ja kehittämistä.
Halla-ahon mukaan realismin puute ja sinisilmäisyys on vaarallista ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Hän toivoikin, että tiedotusvälineet perkaisivat presidenttiehdokkaiden aiempia lausuntoja Venäjästä.
Yle seuraa perussuomalaisten puoluekokousta.