Petteri Orpon (kok.) hallitus ei aio kriminalisoida maalittamista. Oikeusministeri Leena Meri (ps.) vahvistaa asian kolumnissaan.
Meri perustelee linjausta sillä, että maalittamisen tunnusmerkkejä on vaikeaa määritellä tarkasti. Rangaistaviksi on Meren mukaan jo säädetty lukuisia rikoksia, joihin termi maalittaminen usein yhdistetään.
– Näitä rikoksia ovat esimerkiksi virkamiehiin kohdistuvat rikokset, julkinen kehottaminen rikokseen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, kunnianloukkaus, laiton uhkaus, vainoaminen ja pakottaminen, Meri kirjoittaa.
Maalittaminen viimeksi taas esille, kun Journalistiliitto ilmoitti, että osa perussuomalaisista maalittaa Iltalehden toimittajaa. Iltalehden toimittaja kirjoitti näkökulmatekstin, jossa hän arvosteli perussuomalaisten suhtautumista lehdistönvapauteen.
Yhdistyksen mukaan toimittajien maalittaminen on ”hyökkäys sananvapautta kohtaan” riippumatta siitä, mikä taho maalittamista tekee.
Nykyinen elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) totesi yhteisöpalvelu X:ssä (entinen Twitter), että jo ensimmäinen kuukausi toimittajana on saanut Iltalehden toimittajan ”kisaamaan kärkisijoista kilpailussa härskeimmän vihervasemmistolaisen agendajournalistin asemasta”.
Sanna Marinin (sd.) hallitus halusi kieltää maalittamisen, mutta asia ei ole sen jälkeen edistynyt. Orpon hallitusohjelmassa asiasta ei ole enää mainintaa.
Oikeusministeri Leena Meri muistuttaa, että Suomi noudattaa asiassa muiden Pohjoismaiden linjaa.
– On syytä huomata, että Suomi ei sääntelyn suhteen poikkea esimerkiksi Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Itävallasta, Ranskasta ja Alankomaista, Meri kirjoittaa.
Maalittaminen on sisäministeriön mukaan ilmiö, jossa yksi tai useampi henkilö yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostissa tai sosiaalisessa mediassa.