SAK ja STTK:n ammattiliitto Pro aloittivat poliittiset työtaistelutoimet tällä viikolla ulosmarsseilla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Järeintä lakkoasettaan ay-liike ei ensimmäisellä viikolla ole ottanut käyttöönsä. Toimien on määrä jatkua kolme viikkoa.

Keskiviikkona työmarkkinajohtajat kävivät pääministeri Petteri Orpon (kok.) luona Kesärannassa. Orpo vakuutti, että hallitus kuuntelee myös palkansaajia.

Ay-liikkeen tavoitteena on saada hallitus peruuttamaan työelämää koskevissa muutoksissa ja sosiaaliturvan leikkauksissa. Muun muassa SAK:n puheenjohtajan Jarkko Eloranta ja JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toistivat jälleen tällä viikolla, että hallitus ei ole kuunnellut työntekijäpuolta ja se aiheuttaa luottamuspulaa.

Työministeri Arto Satosen (kok.) mukaan hallitus ei aio peruuttaa esittämistään työelämämuutoksista. Hän toistaa, että palkansaajajärjestöjen olisi tuotava pöytään saman mittaluokan esityksiä kuin hallituksella on.

Työministeri Arto Satonen on Ykkösaamun suorassa haastattelussa lauantaina 30.9. TV1:ssä, Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa kello 10.05. Haastattelijana on Seija Vaaherkumpu.

Ministeri Satoselle voit lähettää kysymyksiä sähköpostiosoitteella tv1.ykkosaamu@yle.fi tai allaolevalla lomakkeella.