Osa oppositiopuolueista vaati eilen keskiviikkona eduskunnan kesäistuntotauon keskeyttämistä, jotta eduskunta voisi äänestää valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) luottamuksesta esiin nousseiden rasistisen nettikirjoitusten jälkeen.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) tyrmäsi ajatuksen Ylen A-studiossa.
Näkemyserot hallituksen ja opposition välillä toistuivat torstaina aamulla Ylen erikoislähetyksessä, kun haastateltavina olivat kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra ja SDP:n kansanedustaja Jani Kokko.
Kopran mukaan istuntotauon keskeyttämiselle ei ole tarvetta, sillä pääministeri ilmoitti syyskauden alussa järjestettävästä eduskunnan keskustelusta, jonka jälkeen hallituksen luottamuksesta äänestetään.
– Mielestäni Purran anteeksipyyntö riittää. Uskon ja luotan siihen, mitä hän sanoo, Kopra sanoi.
Kokko taas näkee, että asian ympärillä ollut julkisuus ja Purran aseman merkitys vaativat nopeampaa reagointia.
– Kun meillä on pääministerin sijainen, valtiovarainministeri ja hallituksen toinen johtohenkilö tällaisen kohun ja keskustelun kohteena, olisi hyvä saada siihen parlamentaarinen selvyys.
Teknisesti päätöksen istuntotauon keskeyttämisestä tekee eduskunnan puhemies ja Purran puoluetoveri Jussi Halla-aho (ps.), joka kertoi Twitterissä torstaiaamuna, ettei tällä hetkellä näe eduskunnan koollekutsumista tarpeellisena.
Suomi-kuva saanut jo kolhun
Jukka Kopra ja Jani Kokko molemmat näkevät, että Suomen maakuva on keskustelussa jo vahingoittunut. Kopra kuitenkaan ei lähtisi suurentelemaan tapauksen merkitystä.
– Totta kai meille tärkeissä viitekehyksissä ja maissa, joissa tätä viestiä on kuunneltu, tämä on kiusallista ja harmillista. Uskon kuitenkin, että isossa kuvassa kohu kyllä katoaa ja Suomi tunnetaan sivistyneenä läntisenä demokratiana.
Myös Kokko toivoo, että maailmalla näkyisi jatkossa enemmän positiivisempaa Suomi-kuvaa.
– Ei tämä hyvää kuvaa anna, että uusi hallitus on ollut vallassa parikymmentä päivää, ja maamme ulkoministeri joutuu liittolaiselta pyytämään anteeksi, mitä pääministerin sijainen on aikaisemmin kirjoittanut.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) välitti eilen Turkin ulkoministerille Hakan Fidanille anteeksipyynnön Purran sopimattomista kommenteista. Purra kirjoitti takavuosina Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjaan ”turkkilaisapinasta”.
Tarkennettu 26.7. kello 16.33, että Purra kirjoitti turkkilaisapinasta, ei turkkilaisapinoista.