SDP:n puheenjohtajaksi pyrkivä entinen ministeri Krista Kiuru vaatii valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps.) irtisanoutumaan yksiselitteisesti vanhoista, väkivaltaisia ajatuksia sisältävistä kirjoituksista, jotka on yhdistetty perussuomalaisten puheenjohtajaan.

Esimerkiksi 25. syyskuuta 2008 riikka-nimimerkki kirjoitti junassa tapahtuneesta välikohtauksesta maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa ja lisäsi kertomuksen yhteyteen, että ”Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see.”

Kauhajoella oli tapahtunut laajaa huomiota herättänyt kouluampuminen kaksi päivää aiemmin. Ei ole tiedossa, miksi nimimerkki ”riikka” puhui ampumisesta juuri tämän jälkeen.

Kiuru vaatii Purralta myös anteeksipyyntöä ja heittää pallon pääministeri Petteri Orpolle (kok.).

– On pääministeri Petteri Orpon vastuulla, että hallitus puhdistaa täysimääräisesti rasistisen maineensa niin kotimaassa kuin kansainvälisellekin yleisölle, Kiuru kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

Kuka on ”riikka”?

Nimimerkki ”riikan” vanhat, rasistiset ja väkivaltafantasioita sisältävät kirjoitukset Jussi Halla-ahon perustaman Scripta-sivuston keskusteluissa ovat nousseet taas julkisuuteen. Riikka Purra on yhdistetty kirjoituksiin, mutta hän on kieltäytynyt kommentoimasta, onko hän kirjoitusten takana vai ei.

Pääministeri Orpo totesi tänään tiistaina avustajiensa välityksellä STT:lle, että oli välttämätöntä, että perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra irtisanoutui väkivallasta kirjoituksessaan maanantaina.

Monen kommentoijan mielestä Purra ei kuitenkaan irtisanoutunut väkivallasta, koska hän ei tuominnut vanhoja tekstejään tai pyytänyt niitä anteeksi. Purra on todennut, että ei koe tarvetta irtisanoutua tai pahoitella aikaisempia kirjoituksiaan tai tekemisiään.

Luottamusäänestys tulossa?

Krista Kiuru sanoo, että jos pääministeri ja hallituspuolueet eivät saa Purraa pyytämään anteeksi, asia nousee esille eduskunnan täysistunnossa.

– Pidän välttämättömänä, että valtiovarainministerin luottamusta mitataan viimeistään heti eduskunnan istuntokauden alussa. Pääministerin soisi viimein ymmärtävän, että politiikassa ei todellakaan ole kyse vain tehtävästä, vaan nimenomaan arvoista, Kiuru kirjoittaa.

Kokoomuksesta on painotettu, että hallitus ei edes väitä seisovansa yhteisten arvojen vaan yhteisten taloustavoitteiden varassa.

Presidentti kommentoi

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sanonut, että hallituksen pitäisi tehdä pesäero rasismiin.

– Minä olisin sitä mieltä, että Suomen hallituksen voisi olla viisasta ottaa selkeä nollatoleranssin kanta rasismiin, Niinistö sanoi Nato-kokouksessa Vilnassa.

Niinistö korostaa, että rasismi on eri asia kuin maahanmuuttokritiikki.

– Jos hallitus kykenee tällaisen ottamaan, se olisi minusta hyvä signaali myös maailmalle. Täytyy nimittäin muistaa, että rasismi ja mahdolliset ongelmat maahanmuuton suhteen ovat kaksi täysin erillistä asiaa.