Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, lappeenrantalainen kansanedustaja Jani Mäkelä pitää Wille Rydmanin (ps.) valintaa uudeksi elinkeinoministeriksi onnistuneena.

Mäkelän mukaan Rydman valittiin tehtävään, koska hän täyttää elinkeinoministerin vaatimukset parhaiten.

– Perussuomalaisissa ihmiset valitaan tehtäviinsä pätevyyden ja sopivuuden perusteella. Päädyimme ratkaisuun, koska Rydman täyttää ehdot parhaiten, Mäkelä sanoo.

Perussuomalaiset valitsi Rydmanin uudeksi elinkeinoministeriksi eilen keskiviikkona. Rydman siirtyi puolueeseen kokoomuksesta alkuvuodesta viimevuotisen kohun jälkeen. Helsingin Sanomat uutisoi vuosi sitten, että Rydman olisi käyttäytynyt ahdistavasti nuoria naisia ja tyttöjä kohtaan.

Enemmän: Pitkän linjan poliitikko, rikosepäilyssä ryvettynyt, kulttuurisuvun kasvatti – tällainen on uusi elinkeinoministeri Wille Rydman

Valinta ei ollut Mäkelän mukaan kosto

Vielä vajaa viikko sitten perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto kertoi Ylelle olevansa valmis harkitsemaan ministeripestinsä aikaistamista, mikäli asiaa kysyttäisiin. Puisto kuitenkin ei aikaistanut tehtäväänsä.

Puiston on määrä hoitaa elinkeinoministerin tehtävää hallituskauden kaksi viimeistä vuotta.

– Sakari Puiston tilalle piti keksiä joku muu. Rydman on kolmannen kauden edustaja, joka on korkeasti koulutettu ja varmasti täyttää tehtävän vaatimukset, Jani Mäkelä sanoo.

Oliko Rydmanin valinta viesti kokoomukselle?

– Me teemme omat valinnat ministerin suhteen. Ei tämmöisellä motiiveilla voi lähteä kestävästi politiikassa toimimaan, että lähdettäisiin lainausmerkeissä sanottuna kostamaan, Mäkelä sanoo.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi keskiviikkona, ettei Rydmanin valinnasta kerrottu muille hallituspuolueille etukäteen.

– Ei ole kokoomuksen asia, kenet päätämme valita ministeriksi. Teemme omat ehdotuksemme ministereistä, ja odotamme, että hallitus tukee valintoja, Mäkelä sanoo.

Mäkelä ei pidä perussuomalaisten ja kokoomuksen välejä hankalana lähtökohtana hallitusyhteistyölle. Helsingin Sanomat kertoi keskiviikkona, että uuden elinkeino­ministerin Wille Rydmanin välit kokoomukseen ovat tulehtuneet.

– En koe Rydmanin valintaa ministeriksi hankalaksi lähtökohdaksi yhteistyölle. Ministerin tehtävässä ratkaisee se, että kykenee tehtävän suorittamaan, ja Rydman on osaava henkilö, Mäkelä sanoo.

Suosio notkahti

Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa Perussuomalaisten suosio notkahti. Puolueen kannatus suli lähes prosenttiyksikön verran 20,2 prosenttiin.

– Aika maltillinen muutos siihen nähden, millaista kuohuntaa tässä on ollut. Varsin ymmärrettävää eikä tilanne huolestuta, Mäkelä kommentoi lukuja.

Kannatusmittauksessa hallituspuolueiden kannatus laski ja oppositiopuolueiden nousi. Mäkelän mukaan tilanteessa ei ole dramatiikkaa.

– En usko, että tässä vaiheessa gallupeja kannattaa hirveästi katsoa. Hallitusohjelmaa pitäisi päästä toteuttamaan, sillä hallitus ei ole vielä tehnyt yhtään toimenpidettä, Mäkelä sanoo.