Keskustan kansanedustaja Anne Kalmarin mukaan ministeri Junnilan päätös erota elinkeinoministerin paikalta oli ainoa oikea ratkaisu.

– Suoraselkäinen ratkaisu ja ainoa oikea teko, mitä ministeri voi tässä kohtaa tehdä. Paljon pienemmästäkin on ministerin pesteistä erottu, Kalmari sanoo.

Kalmari myös katsoo, että paine hallituksen sisällä johti lopulta Junnilan eroon. Kalmari olisi kaivannut Junnilalta selvitystä toiminnastaan jo aiemmin.

– Jos hän olisi antanut oman selontekonsa eduskunnalle, niin tilanne olisi voinut olla toinen. Jos hän olisi kertonut omasta näkökulmastaan, mitä on tapahtunut ja antanut sitoutumuksensa siitä, että tämä ei toistu.

Sen sijaan Junnila jatkoi natsiväen kosiskelua Kalmarin mielestä vielä äänestyksen aikanakin.

Kalmarin mielestä kansanmurhista ei voi vitsailla.

– Ei voi. Joka näin sanoo, niin heidän kannattaisi vierailla vaikkapa Dachaussa, jossa itse olen käynyt. Luulen, että silmät avautuisivat.

Wallinheimo: menneisyyden painolastit pitäisi tuoda avoimesti esiin

Keski-Suomen Sinuhe Wallinheimo kokoomuksesta ei usko, että Junnilan erosta ja sitä edeltäneestä luottamusäänestyksestä jää arpia hallitustyöhön perussuomalaisten ja kokoomuksen välille.

– Varmasti Junnila veti johtopäätökset, paine kattilassa alkoi olla sen verran kova, että ei ollut edellytyksiä jatkaa.

Wallinheimon mielestä asiasta voi oppia ainakin sen, että ministereitä syynätään todella tarkkaan.

– Jos on tällaista menneisyyden painolastia, niin ne pitäisi tuoda avoimesti esiin, tai sitten ei ottaa ministerinpestejä.

Pääministeri Petteri Orpo sanoi eilen haastattelussa, että oli etukäteen tiedossa, että tällaisia asioita voi hallitustyössä tulla vastaan. Wallinheimo oletti etukäteen, että kaudesta voi tulla vaikea mutta korostaa kansan tahtoa siinä mitkä puolueet hallituksen muodostivat.

Wallinheimo pitää Junnilan äärioikeistoon liittyvää kohua poikkeuksellisena, mutta siitä on hänestä nyt johtopäätökset vedetty. Samalla hän sanoo, että ministerien kohut sinänsä eivät ole poikkeuksia.

– Kohuja tulee, kohuja menee. Esimerkiksi viime hallituskaudella niitä oli suhteellisen paljon, suoraan pääministerilläkin.

Juttua päivitetty kello 15:17: lisätty Wallinheimon kommentit ja muokattu otsikkoa.