Keskustan eduskuntaryhmä on päättänyt ehdokkaistaan eduskunnan valiokuntien johtoon.
Rovaniemeläinen Markus Lohi on ryhmän ehdokas valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Lohi toimi viime kaudella eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana.

Valtiovarainvaliokunta käsittelee muun muassa julkisen talouden suunnitelman, valtion talousarvioesityksen ja lisätalousarvioesitykset sekä verolait ja valtion lainanottoa koskevat asiat.

Valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtajaksi esitetään Mika Lintilää Vaasan vaalipiiristä.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajaksi eduskuntaryhmä esittää Jouni Ovaskaa Pirkanmaan vaalipiiristä.

Lisäksi puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajaksi esitetään Mikko Savolaa Vaasan vaalipiiristä ja maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtajaksi Anne Kalmaria Keski-Suomen vaalipiiristä.

Eduskuntaryhmät ovat sopineet jo aiemmin siitä, miten valiokuntien paikat, puheenjohtajuudet ja varapuheenjohtajuudet jakaantuvat puolueiden kesken.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.