Perussuomalaisten nuoriso- ja opiskelijajärjestö Perussuomalainen Nuoriso valitsi viikonloppuna yhdistykselle uuden puheenjohtajan. Valituksi tuli lappeenrantalainen Lauri Laitinen. 19-vuotias Laitinen opiskelee ensihoitajaksi ammattikorkeakoulussa.

Järjestö tarvitsi uuden puheenjohtajan Joakim Vigeliuksen tilalle, koska hän tuli valituksi kansanedustajaksi, ja väistyi puheenjohtajan tehtävästään. Laitinen toimii puheenjohtajana vuoden loppuun asti.

Lauri Laitinen on on myös Kaakkois-Suomen Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja. Perussuomalaisen Nuorison hallituksessa hän on toiminut vuodesta 2020. Viime vuonna hän oli 3. varapuheenjohtaja.

Perussuomalainen Nuoriso

Järjestö perustettiin 4. maaliskuuta 2020 aiemman nuorisojärjestön Perussuomalaiset Nuoret tilalle.

Järjestö perustettiin, koska edeltäjänsä ei hyväksynyt sääntömuutosta, jolla yhdistyksen jäseniksi olisivat päässeet vain puolueen jäsenet.

Perussuomalaiset Nuoret hakeutui konkurssiin keväällä 2020.

Nuorisojärjestön varsinainen jäsenyys edellyttää kuulumista Perussuomalaiset-puolueeseen.

Kevätkokouksessa tehtiin myös muita henkilövalintoja. Hallituksen jäseneksi valittiin Joona Mäntynen Helsingistä ja hallituksen varajäseneksi valittiin Samuel Luukkanen Järvenpäästä.

Perussuomalainen Nuoriso järjesti kevätkokouksen viime viikonloppuna Jyväskylässä.