Ylöjärven perussuomalaisten valtuustoryhmä jakautuu kahtia. Asiasta kertoi ensin Ylöjärven Uutiset.
13 valtuutetun ryhmä on ollut Ylöjärven suurin, mutta nyt neljä sen jäsentä on perustanut oman Suomen Kataja -nimisen ryhmänsä. He aikovat myös esiintyä tulevissa kunta- ja aluevaaleissa omalla listallaan. Lisäksi puolueesta erosi neljä varavaltuutettua.
Eron taustalla vaikuttaa olevan henkilökohtaisia erimielisyyksiä. Asiakysymyksistä ei ole riidelty, sanoo eronneisiin kuuluva, perussuomalaisten tähänastinen valtuustoryhmän puheenjohtaja Inga-Maria Lehti:
– Me ollaan mielestäni toimittu hyvinkin yhteistyössä ja tosi hyvin yhtenäisenä ryhmänä tähän saakka.
– Yhdistyksen hallitus yritti selvittää tätä asiaa, jonka jälkeen siihen puuttui piiri ja puolue ja sen jälkeen omasta valtuustoryhmästä päättivät pyytää koolle ylimääräisen hallituksen kokouksen, jossa he aikoivat meidät erottaa. Eli eihän tässä paljon jäänyt meille vaihtoehtoja, kertaa tapahtumia Inga-Maria Lehti.
Ylöjärven Perussuomalaiset tiedotti maanantaina, etteivät eroamiset vaikuta yhdistyksen toimintaan.
Jakautumisen jälkeen Ylöjärven valtuuston suurin ryhmä on kokoomus 12 paikalla. SDP:llä on 10 valtuutettua, perussuomalaisilla 9, keskustalla ja vihreillä kummallakin 5, Suomen Katajalla 4 sekä kristillisdemokraateilla ja vasemmistoliitolla 3.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.