Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoitti tänään, että hallitusneuvotteluihin lähtevät kokoomuksen lisäksi perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit.
Näillä näkymin oppositioon ovat siis jäämässä SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja Liike Nyt.
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen mukaan Orpon kasaama hallituspohja ei tuottanut yllätyksiä. Hän ei näe mitään syitä sille, miksi hallitusta ei saisi muodostettua kyseisellä kokoonpanolla.
– Puolueissa ajatellaan asioista oikeistolaisesti, sanoo Honkonen.
Oppositiossa keskusta aikoo Honkosen mukaan kannattaa niitä hallituksen esityksiä, jotka puolue kokee hyviksi Suomen kannalta.
– Uskon, että sellaisiakin löytyy. Sen sijaan sellaisia esityksiä tulemme vastustamaan, jotka ovat kielteisiä alueelliselle tasa-arvolle ja maaseudulle.
Honkonen on valmis tukemaan hallitusta myös työmarkkinoiden uudistusta koskevissa esityksissä. Esimerkiksi työehdoista voitaisiin Honkosen mielestä sopia yrityksissä enemmän paikallisesti.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ilmoitti jo pian vaalien jälkeen, että keskustan paikka on oppositiossa. Honkonen kertoo olevansa samaa mieltä.
Millaisia ajatuksia hallituspohja sinussa herättää? Voit kommentoida aihetta perjantaihin 28. huhtikuuta kello 23:een saakka.