Naisten osuus eduskuntaan valituista on Vaasan vaalipiirissä edelleen koko maan pienin. Tasa-arvo koheni kuitenkin hieman: nyt Vaasan vaalipiirin kansanedustajista 25 prosenttia on naisia. Viime eduskunnassa osuus oli 19 prosenttia.

Vaasan vaalipiiri on Suomessa ainoa, jossa naisehdokkaiden osuus on jäänyt alle 40 prosentin jo vuodesta 2007 lähtien

Lappi oli tänä vuonna naisvaltaisin vaalipiiri, jossa valituista noin 67 prosenttia oli naisia. Helsingin vaalipiiri seurasi Lappia tiukasti perässä noin 65 prosentin naisenemmistöllään.

Tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2015 naisten osuus kansanedustajista nousi yli 5 prosenttiyksikköä vuoden 2019 vaaleissa.

Tänä vuonna valittujen naisedustajien määrä pysyi melko tasaisena ja laski edellisistä vaaleista prosentilla.

Suomessa ei olla kuitenkaan vieläkään päästy valtakunnallisella tasolla tilanteeseen, jossa eduskunnassa miehiä olisi enintään puolet. Edistystä on asiantuntijan mukaan kuitenkin tapahtunut.

– Enää ajatus ei ole ollenkaan mahdoton, Naisasialiitto Unioni ry:n pääsihteeri Eekku Aromaa toteaa.

Viime aluevaaleissa Suomessa päästiinkiin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa enemmistö aluevaltuuteista on naisia.

Tuloksen herättämät reaktiot kuitenkin kertovat Aromaan mielestä siitä, että tasa-arvoon suhtautumisessa on Suomessa edelleen parannettavaa.

– Yllättävän monien tahojen mielestä naisenemmistö olikin yhtäkkiä asia, josta oli syytä huolestua, hän ihmettelee.

Aromaan mukaan hyvä tavoite olisi, että sukupuolijakaumassa liikuttaisiin keskimäärin noin 40–60 prosentin välimaastossa.

– Se voisi kääntyä sitten vähän eri vaaleissa kummin päin tahansa, jotta se enemmistö tuntuisi enemmän sattumalta kuin johdonmukaisesti aina juuri miesenemmistöltä.

Sukupuolella on yhä väliä

Aromaa arvelee, että Helsingin ja Vaasan vaalipiirien kohdalla erot sukupuolijakaumassa voivat olla osin demografiset, mutta tarkkaa syytä on vaikea sanoa.

– Helsingissähän myös itse väestö on hitusen naisvaltaisempi.

Pohjanmaalla väestössä on enemmän miehiä kuin naisia.

Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla sukupuolijakauma puolestaan noudattaa pitkälti koko maan keskiarvoa, jossa jakauma on hyvin tasainen pienellä naisvoitolla. Äänioikeutetuista Vaasan vaalipiirissä onkin yhteensä enemmän naisia kuin miehiä.

Lapin tuloksen Aromaa uskoo menevän enemmän sattuman piikkiin vaalipiirin pienen koon vuoksi.

– Siellä on myös paljon nimekkäitä naisehdokkaita. Esimerkiksi Katri Kulmunin (kesk.) tuloksessa ei varmaan ole kysymys ennen muuta hänen sukupuolestaan, vaan siitä, että hän on hyvin suosittu poliitikko, Aromaa pohtii.

Ehdokkaan sukupuoli vaikuttaa Aromaan mukaan edelleen ihmisten äänestysvalintoihin. Miehet äänestävät yhä todennäköisemmin miehiä, naisten ääni voi puolestaan osua tasaisemmin kumpaan vain sukupuoleen.

– Pidän tärkeänä, että päästäisiin sellaiseen tilanteeseen, jossa ihmisen sukupuoli olisi vain yksi asia. Nyt meillä on kuitenkin hyvin pitkä historia siitä, että merkittävissä päättäjäasemista on ollut lähinnä miehiä, ja nyt vain tämä yksi hallitus, jossa on ollut naisenemmistö ministereistä, Aromaa sanoo.

Perussuomalaisista on noussut esille aiempaa useampi naisehdokas

Vielä vuonna 2019 puolueista perussuomalaisilla oli yhdessä keskustan kanssa vähiten naisedustajia.

Tänä vuonna perussuomalaiset ovat tavoitelleet kannatuksensa lisäämistä naisten keskuudessa, ja puolueen naisia on noussut aiempaa enemmän esille.

Esimerkiksi Vaasan vaalipiirissä naisedustajien määrä kasvoi tänä vuonna neljännekseen, kun perussuomalaisten Anne Rintamäki (ps.) ja Pia Sillanpää (ps.) otettiin mukaan eduskuntaan. Vuoden 2019 vaalien jälkeen Matias Mäkynen tuli Jutta Urpilaisen tilalle, jolloin naisedustus Vaasan vaalipiirissä laski viidenneksestä alle kahdeksasosaan.

Aromaa arvioi, että perussuomalaisten kannatuspohjan kasvu on voinut osaltaan vaikuttaa naisten näkyvyyteen puolueen sisällä. Tarkkaa dataa tästä ei kuitenkaan vielä ole.

– Aikaisemmin aika miesvaltaisessa äänestäjäjoukossa voi olla nyt enemmän naisia ja se voi vaikuttaa tähän.

Perussuomalaisten peruskannattajakunnassa ei Aromaan mukaan myöskään välttämättä ole ollut saatavilla tarpeeksi kasvua, joten katseet on saatettu suunnata naisäänestäjien houkutteluun.

– Kyllä siellä varmaan naiset ovat olleet merkittävässä roolissa, ja jotta he pystyvät tavoitteellisesti löytämään näitä äänestäjiä, niin naisehdokkaiden korostaminen vaikuttaa heidän kannaltaan viisaalta strategialta, hän sanoo.

Juttua voi kommentoida Yle-tunnuksilla 6.4.2023 kello 23 asti.