Vasemmistoliitto ei saanut yhtään ehdokasta eduskuntaan Lapin vaalipiiristä.

Tulos on historiallisen huono entiselle Lapin suurpuolueelle. Kyseessä on ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun vasemmistoliitto tai sen edeltäjä SKDL ei saanut edustajaa läpi.

Vielä vuonna 2007 vasemmistoliitto sai 23 prosenttia äänistä ja kaksi kansanedustajaa. Nyt ääniosuus jäi kymmeneen prosenttiin.

Tämän vuoden vaaleissa lähimmäksi läpimenoa vasemmiston ehdokkaista pääsi pellolainen rehtori Piia Kilpeläinen-Tuoma, joka sai hieman yli 2100 ääntä.

Tutkija: SDP:stä Lapin päävasemmistopuolue

Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL on ollut ajoittain jopa Lapin suurin puolue. Vuoden 1958 vaaleissa puolue sai neljä kansanedustajaa, kun keskustaa edeltänyt maalaisliitto sai kolme paikkaa.

Ulkoministeriön erityisasiantuntijana työskentelevän politiikan tutkijan Petri Koikkalaisen mukaan tämänvuotinen tulos on merkittävä pitkän perinteen katkeamisen vuoksi. Ennen vasemmistoliitto oli vahvempi kuin SDP, mutta nyt demarit saivat yhden kansanedustajan.

– SDP:stä on tullut se Lapin vasemmistolainen valtapuolue, joka onnistui säilyttämään paikkansa, Lapin yliopistosta työvapaalla oleva Koikkalainen sanoo.

Koikkalainen arvioi syynä olevan, että Lappi on muuttunut poliittisesti yhä enemmän samankaltaiseksi kuin muu maa. Tähän puolestaan on vaikuttanut se, että Lappi muistuttaa nykyään aiempaa enemmän muuta maata koulutustason, muuttoliikkeen ja elinkeinorakenteen muutoksen myötä.

– Vanha Lapin vasemmistolaisuus, siitä puhuttiin, että se oli tukkikämppien ja erämaiden niin sanottua korpikommunismia, Koikkalainen sanoo.

Sitä ympäristöä ei ole enää.

Mustajärvi: Puolue menettänyt kosketuspinnan duunareihin

Myös kärkiehdokkaan puute vaikutti vasemmistoliiton tappioon. Istuva kansanedustaja Markus Mustajärvi ei asettunut enää ehdolle.

Viime vaaleissa yli viisi tuhatta ääntä kerännyt veteraanikansanedustaja Mustajärvi totesi vaali-iltana alustavan tuloksen selvittyä, että puolue on ”menettänyt kontaktipintaa duunareihin”.

– Etelän yliopistokaupunkien valta on lisääntynyt vasemmistoliitossa, Mustajärvi sanoo.

Mustajärvi nostaa esille esimerkiksi hoitajien lakon ”murtamisen” viime syksynä. Hallitus hyväksyi potilasturvallisuuslain, jonka avulla hoitajia voitiin määrätä töihin välttämättömään terveydenhuoltoon, vaikka työtaistelu oli käynnissä. Osa hoitajista nimitti lakia pakkolaiksi.

Mustajärvi arvioi myös Nato-kysymyksen vaikuttaneen puolueen kannatukseen. Mustajärvi ja viisi muuta vasemmistoliiton kansanedustajaa äänestivät Suomen Nato-sopimusta vastaan viime vuonna.

Viidestä nyt ehdolla olleesta Nato-vastustajasta vain Veronika Honkasalo ja Anna Kontula uusivat paikkansa.

Länsi-Lapin kovissa vasemmistokunnissa tappioita

Yksi vasemmistoliiton vahvimmista alueista on ollut aiemmin Kemi, jossa puolue oli viime eduskuntavaaleissa suurin puolue. Nyt suurimman potin vei SDP ja kannatus nousi eniten perussuomalaisilla.

Myös toisessa perinteisesti vasemmistolaisessa kunnassa eli Kolarissa perussuomalaiset ponkaisivat vasemmistoliiton edelle.

Perussuomalaiset on pyrkinyt profiloitumaan duunaripuolueeksi, kuten vasemmistoliittokin. Petri Koikkalaisen mukaan perussuomalaisten menestystä on selitetty sillä, että ääniä tulee myös vasemmiston puolelta.

Mustajärven kotikunnassa Savukoskella suosituin ehdokas oli perussuomalaisten Sara Seppänen. Lapin ääniharava Seppänen keräsi vaalipiiristä yli 11 000 ääntä ja nousi ainoana uutena Lapista eduskuntaan.

Perussuomalaiset ei kuitenkaan luokittele itseään vasemmistopuolueeksi. Aiemmin kokoomukseen kuulunut Sara Seppänen kertoi vaalien jälkeisenä aamuna toivovansa, että perussuomalaiset olisivat oikeistolaisessa hallituksessa.

– Toivon, että me nyt lähdettäisiin tekemään yhteistyötä kokoomuksen kanssa ja saataisiin siihen mahdollisesti sitten kristillisdemokraatit, Liike Nyt ehkä keskustakin mukaan, Seppänen totesi.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida 4.4. kello 23 saakka.