Historian näkökulmasta eduskuntavaalien tulos ei ole yllätys, pohtii yleisen valtio-opin väitöskirjatutkija Theodora Helimäki Helsingin yliopistolta.
– Olemme Suomessa tottuneet näkemään hallitus-oppositio-kierrosta. Eli jos puolue on hallituksessa, kannatus tipahtaa ja jos oppositiossa, kannatus nousee. Nytkin nähtiin, että kaksi kärkipuoluetta on vahvasti ja erittäin äänekkäästi ollut oppositiossa ja sen takia heidän suosionsa oli näin korkea.
Näissä vaaleissa mielenkiintoinen seikka on kuitenkin SDP:n kannatuksen nousu.
– Yleensä pääministeripuolue menettää kannatusta, mutta tällä kertaa he nostivat sitä.
Puolueen kannatuksessa on arveltu näkyvän taktikoivien kansalaisten antamat äänet. Helimäen mukaan taktikoinnilla pyrittiin estämään kokoomuksen ja perussuomalaisten paikkojen lisääntyminen eduskunnassa. Toisin kuitenkin kävi.
– Taktikoinnilla oli merkitystä, koska puolue sai kolme paikkaa lisää. Mutta ne paikat eivät ole menneet perussuomalaisilta, koska heidän paikkamääränsä kasvoi, vaan paikat menivät vasemmistolta ja vihreiltä.
Helimäki: Marin osoittanut olevansa tärkeä poliitikko
Kansainvälisesti SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinin putoaminen pääministerin paikalta on noteerattu häviönä. Todellisuudessa niin puolueen kuin Marinin henkilökohtainenkin kannatus kasvoi viime eduskuntavaaleista.
– Vaikka Sanna Marin ei jatka pääministerinä, silti hän on osoittanut olevansa tärkeä politikko, jos hän on saanut kaikesta huomiosta – negatiivisestakin – tai vaikeista päätöksistä huolimatta nostatettua kannatustaan.
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilän mukaan hallitustunnusteluista on tulossa hankalat. Samaa mieltä on myös Helimäki.
Siihen hän listaa syiksi jo etukäteen puhuttaneet puolueyhteistöiden pois rajaamiset ja klassiset oikeisto–vasemmisto-periaatekysymykset kuten ilmastoasiat, turvallisuuspolitiikan sekä maahanmuuton.
– Tässä on monta eri kysymystä eri ideologisilta ulottuvuuksilta ja niiden yhteensaattaminen saattaa olla vaikeaa. Ehkä konkreettisena asiana leikkaustoimet ovat sellainen, joista eri puolueet ovat erittäin eri mieltä siitä, mistä leikataan ja mistä ei.