Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen kertoo eduskuntaan pääsyn aiheuttavan ristiriitaisia tunteita.
Yhtäältä Ikonen sanoo olevansa iloinen ja kiitollinen saamastaan luottamuksesta. Toisaalta pormestarin viran jättäminen tuntuu hänestä haikealta.
Kokoomuksen listoilta kansanedustajaksi nouseva Ikonen luopuu kansanedustajuuden myötä työstään Tampereen pormestarina.
– Vaaleihin lähtö oli ehkä työurani vaikein päätös. Työ Tampereella on ollut minulle sydämen asia. Olen ollut melkein 15 vuotta Tampereen kaupungilla eri rooleissa: apulaispormestarina, pormestarina ja valtuuston puheenjohtajana, Ikonen summaa.
Kansanedustajuus ei palkan takia kannata
Työpaikan lisäksi myös Anna-Kaisa Ikosen palkassa tapahtuu muutos. Tampereen pormestarina Ikonen ansaitsi 14 625 euroa kuukaudessa. Kansanedustajan palkka oli 6 614 euroa kuukaudessa vuosina 2019–2022. Kansanedustajan palkka onkin noin 8 011 euroa pormestarin palkkaa pienempi.
Ikonen myöntää, ettei kansanedustajaksi kannattaisi siirtyä palkan takia. Hän sanoo, että palkan sijaan häntä motivoi mahdollisuus päästä määrittelemään Suomen suuntaa.
Hän sanoo, ettei hän lähtenyt tähtäämään takaisin oppositioon. Ikonen toimi kansanedustajana vuosina 2019–2021, jolloin kokoomus oli oppositiossa.
Ministerin ja valiokuntien puheenjohtajuuteen liittyviä uteluita kokoomuksen varapuheenjohtajana toimiva Ikonen kuitenkin toppuuttelee.
Ensin pitää käydä hallitusneuvottelut. Neuvotteluprosessissa hän on mukana puoluejohdon edustajana.
– Katsotaan sitten sen jälkeen näitä paikkoja. Sen olen oppinut, ettei politiikassa kannata jakaa paikkoja etukäteen, Ikonen sanoo.