Etelä-Savosta valittiin eduskuntaan yhteensä kuusi kansanedustajaa.
Eniten ääniä sai kokoomuksen istuva kansanedustaja Antti Häkkänen, noin 21 000 äänellä. Myös keskustan Hanna Kosonen uusi paikkansa eduskunnassa.
Uusia kansanedustajia valittiin neljä: keskustan Vesa Kallio, perussuomalaisten Jaana Strandman, kokoomuksen Oskari Valtola ja SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen.
Toisin sanoen, Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja (Mikkonen), kaksi hallituksen jäsentä (Strandman ja Valtola) ja myös yksi valtuutettu (Häkkänen) tulivat valituksi eduskuntaan.
Aluehallituksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos Heikki Laukkasen mukaan tämä lupaa hyvää koko Etelä-Savolle.
– Meillä on nyt suora yhteys eduskuntaan. Tässä varmaan tulee paljon keskustelua ja hallitusohjelman yhteydessäkin varmasti puhutaan hyvinvointialueiden rahoituksesta ja toiminnanohjauksesta, johon meillä on tietysti toiveita, Laukkanen sanoo.
Laukkasen mukaan Eloisalla on toiveita muun muassa sen suhteen, kuinka paljon päätösvaltaa alueilla itsellään on.
– Ministeriöiden ohjaus on liian tiukkaa. Toivoisin kovasti, että uskallettaisiin luottaa kansanvaltaiseen päätökseen ja keventää valtion ohjausta.
Myös taloudelliset haasteet mietityttävät Laukkasta.
– Rahoituksesta on ollut pulaa ja siinä on vielä monta epäselvää asiaa sen suhteen, miten se kehittyy. Hyvinvointialueen hallinnosta valituilla ihmisillä on hyvin selkeä kuva siitä, minkälaisessa tilanteessa meidän hyvinvointialue on.