Suurimmille eduskuntapuolueille tehdyn soittokierroksen perusteella sähkönhinta on ollut Lapin vaalitelttojen yleisin huolenaihe.

– Ihmiset miettivät, miten kalliin määräaikaisen sähkösopimuksen saisi poikki, sanoo perussuomalaisten ehdokas Kaisa Juuso.

Sähkön ja myös polttoaineiden sekä ruoan korkea hinta on noussut puheenaiheeksi myös kokoomuksen, keskustan, vasemmistoliiton ja sdp:n tilaisuuksissa.

– Sähköjärjestelmää on kehitettävä niin, että saunassa voi käydä silloin kun haluaa, sanoo kokoomuksen ehdokas Heikki Autto.

Tuulivoimaa ei haluta lähelle

Ainoastaan vihreiden teltoilla sähkönhinta ei ole noussut puheenaiheeksi.

– Meillä on keskusteltu esimerkiksi koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta. Kittilässä on puhuttanut tuulivoima, koska valtuusto on tehnyt tuulivoimasta kielteisen päätöksen, kertoo vihreiden ehdokas ja Lapin piirin toiminnanjohtaja Tuula Huilaja.

Tuulivoimasta puhutaan siellä, mihin sitä on suunnitteilla.

– Torniossa pelätään, että kiinteistöjen arvot laskevat, kun lähelle rakennetaan Eiffel-tornin korkuisia voimaloita. Kiinteistö voi tulla jopa täysin arvottomaksi. Myös melusta ja välkkeestä on huolestuttu. Vanhat melumallinnukset eivät päde uusiin isoihin voimaloihin, Kaisa Juuso sanoo.

Mistä rahat talojen energiaremontteihin?

Uudempana huolenaiheena ainakin perussuomalaisten ja vasemmistoliiton tapahtumissa puheisiin on tullut mukaan EU:n suunnittelemat talojen pakolliset energiaremontit.

– Huolestuneet ovat miettineet esimerkiksi sitä, millä rahalla tuhannen euron eläkkeellä oleva remontin maksaa. Onneksi tukia on suunnitteilla, sanoo vasemmistoliiton ehdokas Piia Kilpeläinen-Tuoma.

Valtion taloutta pitäisi tasapainottaa, mutta entä toimeentulo ja palvelut

Vaalikentillä on puhuttu myös valtion talouden tasapainottamisesta. Tulokulma on kuitenkin erilainen oikealla ja vasemmalla.

– Ihmiset ovat huolestuneet valtion velkaantumisesta ja heidän erityiden toive on, että valtion talous saadaan tasapainoon, kertoo Heikki Autto.

Puoluekentän vasemmalla puolella valtion talouden tasapainottaminen on noussut esiin huolena toimeentulosta.

– Valtiovarainministeriön lista säästömahdollisuuksista on herättänyt huolta. Jos indeksit jäädytetään, niin tuet jäävät jälkeen hintojen noususta, Kilpeläinen-Tuoma kertoo.

Säästöjen pelätään myös heikentävän sote-palveluja.

– Ihmiset toivovat, että palvelut paranisivat tai eivät ainakaan heikentyisi. Tärkeää on päästä lääkäriin, sanoo sdp:n ehdokas Johanna Ojala-Niemelä.

Myös metsistä ja translaista on keskusteltu

Puolueiden vaaliteltoilla puhutaan luonnollisesti puolueiden omista keskeisistä teemoista. Keskustalle tyypillinen aihe on metsä.

– Metsäkysymykset ja suojelu ovat puhuttaneet. On kysytty, että eikö Lapissa ole jo suojeltu tarpeeksi. Pitäisikö suojelupainetta kohdistaa muualle, kertoo keskustan ehdokas Katri Kulmuni.

Jonkun verran keskustan tapahtumissa on keskusteltu myös Lapin kansanedustajien määrän vähenemistä ja teiden kunnossapidosta.

Perussuomalaisia on puhuttanut translaki.

– Ihmiset ovat ihmetelleet, miten voidaan viedä läpi laki, joka mahdollistaa sukupuolen vaihtamisen kerran vuodessa pelkällä omalla ilmoituksella, ilman lääkärin lausuntoa, Kaisa Juuso kertoo.

Tuula Huilaja (vihr.) toteaa, että ympäristökysymykset ovat vihreiden peruskauraa. Esimerkiksi paljon julkisuudessa olleet Aalistunturin eteläpuolella tehdyt hakkuut eivät ole kuitenkaan puhuttaneet puolueen teltoilla.

Opiskelijoilla huolta asumistuen leikkaamisesta

Sdp:n jäsenet ovat keski-iältään suurimpien puolueiden vanhimpia, yli 60-vuotiaita. Ojala-Niemelän mukaan pääministeri Sanna Marinin iso suosio on tuonut nuoria puolueen teltoille myös Lapissa.

– Marin-ilmiö on tuonut myös nuorta porukkaa. Nuoria kiinnostavat mielenterveysasiat, ilmasto ja opintotuen riittävyys, Ojala-Niemelä kertoo.

Kilpeläinen-Tuoma kertoo, että opiskelijat ovat huolestuneet esimerkiksi suunnitelmista leikata asumistukea.

– Opiskelijoiden pärjääminen huolestuttaa myös ikäihmisiä. He näkevät, että nuorissa on tulevaisuus, Kilpeläinen-Tuoma kertoo.

Lue myös:

Kevään vaaleissa valitaan Lapista ainakin yksi uusi kansanedustaja – vaikeinta on keskustalla ja vasemmistoliitolla

Ympäristökysymykset jakavat lappilaisten ehdokkaiden mielipiteitä puolueiden välillä ja myös niiden sisällä

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.