Vaalikeskustelusta toiseen kokoomus on toistanut, että koulutus on sen erityissuojelussa ensi vaalikauden leikkauksilta. Suojelun piiriin kuuluvat myös maanpuolustus, oikeuslaitos ja turvallisuuden määrärahat.
Samaan hengenvetoon kokoomuksen talouspoliittisessa ohjelmassa on sanottu, että puolue ei sulje mitään kohdetta säästötoimenpiteiden ulkopuolelle.
Tämä on herättänyt kysymyksen siitä, onko kokoomus kuitenkin valmis leikkaamaan koulutuksesta. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi Ylen Politiikkaradion puheenjohtajatentissä tiistaina, että vastaus on ei.
– Ei. Me kuitenkin käytämme suuren määrän yhteiskunnan varoja koulutukseen. Sielläkin pitää katsoa, voidaanko asioita tehdä tehokkaammin ja paremmin. Voidaanko veronmaksajan eurosta saada enemmän irti, Orpo totesi.
Kokoomus olisi lisäämässä tiettyihin erityiskohteisiin koulutuksessa rahoitusta. Puolue käynnistäisi kaksivuotisen esiopetuksen ja lisäisi oppitunteja peruskouluissa.
Puolue tyrmää myös valtiovarainministeriön ehdotuksen lukukausimaksuista korkeakouluille. Ministeriön virkamiesten mukaan korkeakoulut voisivat maksuilla rahoittaa toimintaansa.
– Ei. Koulutus ja osaaminen ovat suomalaisen hyvinvoinnin perusta. Kokoomus on sitoutunut vahvasti maksuttomaan koulutukseen.
Orpo: Perussuomalaiset on muuttunut puolue
Spekulaatiot eduskuntavaalien jälkeisestä hallituspohjasta käyvät tällä hetkellä kuumina. Osa politiikan tarkkailijoista arvioi kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostavan seuraavan hallituksen pohjan.
Osa taas muistuttaa tapahtumista, jotka käynnistyivät perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen kesällä 2017. Tuolloin keskusta ja kokoomus jättivät Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaiset hallituksen ulkopuolelle.
Tuolloinkin kokoomusta johtanut Petteri Orpo perusteli ratkaisua arvoilla ja ihmisoikeuksilla. Orpo antoi siis ymmärtää, ettei perussuomalaiset tuolloin allekirjoittanut jakamattomia ihmisoikeuksia.
Orpo mukaan perusuomalaiset on nyt erilainen puolue kuin aiemmin.
– Minusta ei ole viisasta sulkea ketään pienessä maassa kokonaan pois ja olen ollut huomaavinani, että perussuomalaiset ovat muuttuneet tässä matkan varrella jonkin verran, Orpo sanoi puheenjohtajatentissä.
”SDP bluffaa” kansalaisia
Toinen usein veikkailtu hallituspohja muodostuu kokoomuksen ja SDP:n pohjalle. SDP:n esittämät talouslinjaukset eivät miellytä Orpoa.
– Osallistumme vain hallitustyöhön, joka sitoutuu valtiovarainministeriön kahden vaalikauden yhdeksän miljardin tavoitteeseen. Se on meille aivan kynnyskysymys.
– SDP ei ole esittänyt ainoan ainoaa keinoa, millä kahden prosentin kasvu tulee. He ovat hallintopäätöksellä todenneet, että se on kaksi prosenttia eikä tarvitse säästää. Se on suurta bluffia.
Tämä johtaa Orpon mukaan siihen, että velanotto jatkuu nykytahdilla.
Voit kuunnella Petteri Orpon tentin Yle Areenasta.
Herättikö artikkeli ajatuksia? Voit keskustella siitä keskiviikkoon 15.3.2023 kello 23 asti.
Politiikkaradion puheenjohtajatentit