Alkoholilla on ollut osuutta asiaan kun katselee viime päivien kotimaan uutisten kärkeä. Useat tiedotusvälineet ovat viikon ajan uutisoineet väitteitä keskipohjalaisen elinkeinoministerin Mika Lintilän (kesk.) alkoholinkäytöstä työtehtävissä.

Lintilä itse on kiistänyt työskennelleensä alkoholin vaikutuksen alaisena.

Yle kysyi Vaasan vaalipiirin asukkailta Vaasassa ja ministerin kotikunnassa Toholammilla, millaisia mietteitä uutiset heissä herättävät.

– Enpä ole juuri tätä (Lintilän tapausta) seurannut, mutta kirjoitettuhan tästä on yhtä lailla niin kuin Marinistakin aikoinaan. En tiedä sitten kun on tälläinen vanhempi mies kyseessä, niin nostetaanko asia enemmän ongelmaksi. Eihän tälläinen tietenkään ole soveliasta, mutta katsotaan nyt. Omiltahan ainakin tukea on vielä tullut, pohtii vaasalainen Mika Kapela.

Muutkin näkivät Lintilän tapauksessa tiettyjä yhtymäkohtia pääministeri Sanna Marinin (sd.) juhlintaan, vaikka niistä julkisuuteen vuodettu videomateriaali olikin vapaa-ajalla kuvattua.

Uutisten julkaisun ajankohta vain viikkoja ennen eduskuntavaaleja herättää Kapelassa ajatuksia siitä, miten tarkoitushakuista asian julkisuuteen saattaminen on ollut.

Toholammilla asuva Helena Hjelmroos uskoo, että uutisilla pyritään vaikuttamaan vaalitulokseen.

– Uskon kyllä. Meillä on liian monta ministeriä Pohjanmaalla, Hjelmroos sanoo.

– Varsinkin vaalien alla pitää kyllä suhtautua kriittisesti tällaisiin. Yleensäkin tälläisissä klikkiotsikoissa on sellaista huomiohakuisuutta, varsinkin kun puhutaan jonkun poliitikon juhlinnasta, sanoo vaasalainen opiskelija Amanda Saari.

Saaren kanssa Vaasan yliopistossa opiskeleva Jaakko Heino on myös seurannut Lintilästä väitetystä alkoholinkäytöstä käytyä julkista keskustelua.

– Kun kyse on oman vaalipiirin kansanedustajasta ja ministeristä, niin kyllä se kiinnostaaa että miten ne kansanedustajat siellä eduskunnassa toimivat ja omaa arvostelukykyään käyttävät.

Miten Lintilä sitten on Jaakko Heinon mielestä tätä kykyään käyttänyt?

– Todella huonosti. Jos Sanna Marinin voikin vielä nuoruudesta johtuen olettaa toimivan niin kuin hän on välillä toiminut, niin nyt puhutaan todella vanhasta mieshenkilöstä jolla on kokemusta kansanedustajan ja ministerin tehtävistä. Kyllä Lintilän olisi pitänyt tietää paremmin, Heino sanoo.

Amanda Saari ei hyväksy alkoholin käyttöä työssä ollenkaan, oli henkilö kuinka nuori tai vanha tahansa.

– Se mikä tässä Marinin tapauksessa on eri asia on se, etten oikein tiedä, tapahtuiko se nyt virka-ajalla ollenkaan. Ja tässä selkeä ero on siinä, että Lintilä on ollut päihtyneenä työajalla, sanoo Saari.

Myös Jaakko Heino korjailee aiempaa kantaansa koskien Marinin päihtyneenä esiintymistä.

– Lintilä on tosiaan tehnyt tätä aivan työajalla edustustason tehtävissä mutta Sanna Marinin ei tiedetä olleen päihtyneenä työssä vaan omalla yksityisellä ajallaan ja siinä suhteessa näen Marinin toimineen enemmän oikein, Heino muotoilee.

Keskustan omissa riveissä on puhuttu myös ajojahdista ja siitä, miten hyvin ja moitteettomasti mahdollisista alkoholinkäyttöön liittyvistä väitteistä huolimatta Lintilä on tehtävänsä hoitanut.

– Mielestäni Mika on tehnyt niin hyvää työtä että voi olla kateellisiakin. Minä olen tykännyt Mikan työstä, Tohalammilla asuva Tuula Jäväjä sanoo.

Amanda Saari pitää tästä huolimatta hyvänä sitä, että mahdollinen alkoholiongelma tulee ilmi.

– Suoriutumisesta huolimatta on hyvä että tälläinen alkoholiongelma tulee ilmi. Ei se, että pystyy kuitenkin suoriutumaan töistään, tee alkoholinkäytöstä yhtään hyväksyttävämpää työaikana, sanoo Amanda Saari.

Lue myös:

Puoluetoverit kotiseudulla pitävät Mika Lintilään kohdistuvia väitteitä masinoituina – kansanedustajakollegat jännitteisessä Vaasan vaalipiirissä vaikenevat

Näissä tilanteissa ministeri Lintilän epäillään olleen humalassa – katso videot

Ylen tiedot: Ministeri Mika Lintilän epäillään pitäneen valtiovallan tervehdyspuheen päihtyneenä