Salon tori lauantaiaamupäivällä. Sosialidemokraattisen puolueen eduskuntavaaliehdokas Saku Nikkasen ympärillä käy kuhina.
Poikamainen virnistys ja rento olemus vetävät vaalikansaa puoleensa.
Kansanedustajan paikka on mielletty pitkään Salon demarien nautintaoikeudeksi, mutta nyt puhaltavat muutoksen tuulet. Neljä kautta Arkadianmäellä vaikuttanut Katja Taimela ei jatka.
Kyseessä on Salon kaupunginhallitusta johtavan Saku Nikkasen etsikkoaika, sillä muita demariehdokkaita ei seudulta ilmaantunut.
– Nyt tai ei koskaan -tunne on kieltämättä päällä. Samalla, kun valinta on lähellä, se on yhtä lailla kaukana. Kova työ, ja tähdet oikeassa asennossa, filosofoi Saku Nikkanen.
Salon seudun äänillä pääsee pitkälle. Katja Taimela ja ehdokkuutta harjoitellut Nikkanen keräsivät viime eduskuntavaaleissa yhteensä noin 6 000 ääntä.
– Kyllä tässä edustetaan koko maakuntaa, eli aion kampanjoida myös muualla. Tietysti on selvää, että Salossa tämä mittelö joko voitetaan tai hävitään, puntaroi Nikkanen.
Tunnin juna ei ajankohtainen
Hyvinvointi, turvallisuus ja työ -teemoilla kampanjoiva Nikkanen on ottanut vaalien alla taka-askelia maakunnan tärkeimmästä edunvalvontakohteesta, Turun ja Helsingin välisen nopean ratayhteyden eli Tunnin junan toteutuksesta.
– Oikeastaan olen alusta asti vastustanut nykyistä linjausta. Mielestäni Salo hyötyy, jos linjaus siirretään moottoritien läheisyyteen.
– Henkilökohtainen mielipiteeni on, että ensin pitää laittaa tieverkosto kuntoon ja parantaa nykyistä ratayhteyttä. Oikoradankin aika varmaan jossain kohtaa tulee, linjaa Saku Nikkanen.
Asiantuntemus ratkaisee
Katja Taimelan tyhjäksi jättämää jakarandatuolia tavoittelee useampi ehdokas myös väkirikkaalta Turun seudulta.
SDP:n Varsinais-Suomen piirin ja Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Alho keräsi neljä vuotta sitten kohtuulliset 3 239 ääntä.
– Uskon, että äänestäjien vaakakupissa painaa ehdokkaan asiantuntemus. He haluavat valita henkilön, joka ottaa asioista selvää.
– Ihmiset etsivät myös ehdokasta, jonka he entuudestaan tuntevat. Se lisää luottamusta. Ehdokkaan pitää myös olla tavoitettavissa, pohtii Niina Alho menestyksen salaisuutta.
Vaihtoehtoja aina tarjolla
Pääministeripuolue SDP puhuu mieluummin työllisyyden kasvusta ja tulosopeutuksesta, eli veropohjan aukkojen tiivistämisestä kuin ylimitoitetuista leikkauksista.
– Vaalikeskustelua hallitsee näkökulma, jossa pitää tehdä peruspalveluhin kohdistuvia leikkauksia. Muuten ei ole talouspoliittisesti uskottava. Se on pöyristyttävää. Onhan aina vaihtoehtoja, sanoo Niina Alho,
Paikallisista hankkeista hän nostaa ykköseksi Tunnin junan toteutuksen.
– Siihen olisi saatavissa EU-rahoitusta, jos hanke etenee tulevalla vaalikaudella. Ratayhteys on merkittävä asia Varsinais-Suomen kannalta.
Raisiossa tunkua ehdokaslistalle
Raisiossa SDP:lle saattoi tapahtua vaalistrateginen arviointivirhe. Ehdokaslistalle kelpuutettiin sekä viimeksi varakansanedustajaksi yltänyt valtuuston puheenjohtaja Janne Laulumaa että muun muassa puoluesihteerinä ja kaupunginjohtajana aiemmin toiminut Ari Korhonen.
Kaksikko voi niin sanotusti torpedoida toisensa.
– En koe tilannetta hankalaksi. Olen näitä yhteiskunnallisia asioita pitkään hoitanut ja uskon olevani tunnettu henkilö myös Raision ulkopuolella. Tuskinpa syömme toinen toistemme menestymismahdollisuudet, arvioi Korhonen.
Kuntaliitossa työskentelevä Korhonen toisi valtakunnan politiikkaan siviiliyhteiskunnan kriisinkestävyyden ja turvallisuuden asiantuntijuutta. Paikallisesti hän asemoi itsensä Tunnin junan kannattajaksi.
– Seison samassa rintamassa, joka näkee, että Tunnin junan edistäminen on tärkeä hanke, painottaa Ari Korhonen.
Tavoitteena neljä kansanedustajaa
SDP:n jäsentenvälinen muuttuu astetta helpommaksi, jos vaalitavoite eli neljäs paikka toteutuu.
Nykyiset kansanedustajat, turkulaiset Aki Lindén ja Eeva-Johanna Eloranta, kerännevät hyvän äänisaaliin. Myös pääministeri Sanna Marinin suosion toivotaan poikivan paikallisille demareille kannatusta.
SDP:n 17 ehdokkaan listalla on yhdeksän naista ja kahdeksan miestä. Keski-ikä on 48 vuotta. Nuorin on 22-vuotias raisiolainen Lounais-Suomen demarinuorten puheenjohtaja Miku Kuuskorpi ja vanhin 70-vuotias pätkäministerinä pistäytynyt Aki Lindén.
Eniten ehdokkaita on Turusta, kaikkiaan kahdeksan. Myös Salo, Uusikaupunki, Loimaa, Raisio, Kaarina, Lieto ja Nousiainen ovat edustettuina.
Ehdokkaista kahdeksan oli mukana jo viime eduskuntavaaleissa. Kyseessä on poliittisesti kokenutta kaartia, sillä kuntien valtuutettuja tai aluevaltuutettuja on joukossa 14.